Tuttu Tuntematon

Kulttuuritädin lailla minullakin on usein (no niin, joka kerta) mielipide myös asioista, joista en tiedä juuri mitään. Erittäin vahvasti tein selväksi lähipiirilleni, että minä en sitten ainakaan aio mennä katsotaan Aku Louhimiehen Tuntematonta sotilasta, koska se on NP (näkemättä paskaa) seuraavista syistä:
1. Aku Louhimiehen aiempi tuotanto on huomionhakuista, sisällötöntä kuraa.
2. Edvin Laineen Tuntematon sotilas on pyhä kansallisaarre, jonka uudelleenfilmatisointi on rikos ihmisyyttä sekä suomalaista kulttuuria vastaan.
3. Ylläolevat syyt riittävät jihad-tyyppiseen, vimmaiseen vastustamiseen ja kaikenkattavaan mustamaalaamiseen.

Kuinka ollakaan, kun sovin kaveritreffit leffateatterille huomasin ehdottavani kaverille, että ”Mennäänkö katsomaan se Tuntematon”. Mitäs helkkaria. Tämäkin on itselleni erittäin lajityypillistä käyttäytymistä: hoen viikkotolkulla ja joskus jopa vuositolkulla, että ei todellakaan, ei missään nimessä, ikinä en, ja sitten oho, teen sen kuitenkin. Itselleen valehtelu on psykologisesti tarpeellinen, joskin toisinaan kehnosti toimiva suojelumekanismi, jossa psyykeelle annetaan aikaa sopeutua muutoksiin vanhan todellisuuden turvallisessa huomassa. En missään nimessä ikinä aio olla itselleni täysin rehellinen. Never.

Siellä istuin karkkipusseineni ja villivadelmamaustettuine kuplavesieni kanssa valmiina tuomitsemaan ja paheksumaan kaiken, mitä näkisin. En ole muuten koskaan nähnyt niin paljon vanhoja miehiä kokoontuneena leffasaliin. Kaikkialla leijaileva ruumiineritteiden sekä kuoleman haju teki elokuvakokemuksesta varsin autenttisen. Hirveästi mainoksia, huokailin kaverille pahastuneena, ja selasin ylimielisenä kännykkää. Tein selväksi, että olen nähnyt Edvin Laineen version niin monta kertaa, että osaan pitkiä pätkiä dialogia ulkoa. Lähtökohtaisesti aioin siis syynätä tarkkaan, millaisilla eri tavoilla Louhimies onkaan osannut pilata Väinö Linnan ja Edvin Laineen rakkaudella yhteenhiotun suurmenestysteoksen.

Vieressäni istuva kaveri sattui olemaan juurikin se ainoa pian 30-vuotias Suomen kansalainen, joka ei ole nähnyt Edvin Laineen Tuntematonta sotilasta. Siis, EI OLE nähnyt. Tiedän, minäkään en ole toipunut järkytyksestä sekä näin viime yönä painajaisia. Hillitsin kuitenkin haluni vetää esille fläppitaulun, jossa esittäisin grafiikkaa Suomen hyökkäys- ja puolustusrintamalinjoista sekä referaatteja globaalin poliittisen tilanteen vaikutuksesta Suomeen alkaen ensimmäisestä maailmansodasta, ja tyydyin kuiskaamaan vain elokuvan alussa, että: ”Tämä sijoittuu sitten jatkosotaan”.

Niin, se elokuva oli tosi hyvä. Heti alusta asti. Se oli kaunis, koskettava, alkuperäistä teosta kunnioittava. Rehellinen, moniulotteinen ja kertakaikkisen hyvin tehty elokuva, myös teknisesti. En keksi yhtään ainoaa nasevaa taikka mukanokkelaa, ilkeähköä kommenttia Aku Louhimiehen Tuntemattomasta sotilaasta. Menkää katsomaan itse. Elokuvateattereissa kautta maan.

rokka_eeroaho_juuliaschan
Rokka, I think I wanna marry you

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s