Vuoden 2018 parhaat albumit on valittu

Suomen musiikkiblogin hyperkriittinen toimituskunta on valinnut tiukassa ja syvällisessä analyysissä vuoden 2018 parhaat, täyteenahdetuimmat, merkittävimmät, uutta luovimmat ja eniten puhutelleet sekä ennen kaikkea sisäisen äänestyksemme murskavoittaneet albumit.

 

 

Paperi T: Kaikki on hyvin

nacc88yttocc88kuva-2018-06-18-kello-23-54-24.png

”Paperi T:n Kaikki on hyvin on kudoksellinen, syvä tarina nahanluomisesta, rakkaudesta, rikkimenemisen tärkeydestä ja kivusta, uuden versomisesta jonkun kuolleen päälle, jonkun kuoleman ehtona olemisesta uuden versomiselle, menneeseen katsomisesta, pelosta, rohkeudesta, vierauden tunteesta uudessa, kertomuksista itselle, kuvitelmista. Totuudesta. Se on etsintää, kysymyksiä, rakkauden hurmiota ja (& mutta) samanaikaista kauhua.  Se on myös merkityksellinen, säälimätön ja tarkkanäköinen kuva sukupolvesta, joka etsii merkitystä ja mielekkyyttä aineellisen hyvinvoinnin ja rajattoman valinnanvapauden keskellä.”

Lue koko arvio: https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2018/06/19/kaikki-on-hyvin-paperi-t-kadotettu-sukupolvi-ja-kuoleman-lintu/

 

Ruusut: Ruusut

Näyttökuva 2018-12-20 kello 19.52.30.png

”Ruusujen taide on niin äärettömän ja selkeän vaikeastiymmärrettävää, omituista ja  taiteellista, että kuuluisi ehdottomasti johonkin vain harvojen korkealle arvostamaan norsunluutorniin, korkeaälylliskulttuurisen, institutionaalisen taidemuseon holvien taakse, mutta silti niin äärettömän kepeää ja soljuvaa elektronista popmusiikkia, että se ei voi olla puhuttelematta ihan jokaista kuulijaa ja kokijaa.

Kyseessä on setti rakkauslauluja.

Mutta millaisia. Ote on punk ja raaka. Rytmikin sahailee missä sattuu ja biisien osiot on sekaisin. Järjetöntä kakofonista toimintaa. Mielentilojen rajamailla häilyvää atonaalista, shamanistista, kaikujen, huudon ja järkkymättä eteenpäin polkevan päättäväisen biitin rytinää. Tämä on kauheaa, anarkistista musiikkitoimintaa. Miten, kuin jotenkin ihmeen kaupalla se pysyy kasassa ja onnistuu olemaan käsittämättömän kaunista? Se on taikaa.”

Lue koko arvio: https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2018/08/30/ruusut-astu-rakkauteen-ja-astut-tayteen-vapauteen-villiintyneeseen-metsaan/

 

 

Töölön Ketterä: Mylly

nacc88yttocc88kuva-2018-04-20-kello-10-05-28.png

”Raskas depressiorap on viime aikoina keskittynyt kuvailemaan nuoren aikuisen lamaannuksen, ahdistuksen ja tyhjyyden tilaa kaiken keskellä. Töölön ketterä asemoituu toisin. Paasaavan, depressiivisen tai sisäänpäinkääntyvän raskaan linjan sijaan lamaantumisen korvaa toiminta.  Töölön ketterän vallankumouksen ytimessä on itsevarmuus, estetiikasta, omasta elämästä ja tästä hetkestä nauttimisen simppeli ilo ja tekemisen keveys. Se säteilee ihan kaikesta läpi.”

Lue koko juttu: https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2018/04/20/valta-vaihtuu-toolon-ketteran-vaarallinen-nuori-voima/

 

Pyhimys: Tapa poika

Pyhimys_tapa_poika_pienempi

”Albumi on eksentrinen ja samaan aikaan kaupallinen kokoelma helmiä, joissa yhdistyy älykäs, monitasoinen ja runollinen lyriikka sekä ajassa kiinni olevat, sielua kutittelevat biitit.  Pyhimys on teknisesti taitava räppääjä, ja hänen askeettinen tyylinsä esittää synkätkin, jopa ahdistavat aiheet tuo biiseihin helposti lähestyttävän rajapinnan, joka tekee näistä taideteoksista myös kaupallisia. Kombo on nerokas.”

Lue koko arvio: https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2018/02/24/tapa-poika-on-perkeleen-hyva/

 

Dj Ibusal: Yksin kotona 17

Näyttökuva 2018-03-13 kello 16.23.16

”Biittien syvämerellisyys ja kilkatus ja kalkatus on kuin sulavaa kristallia ja jäätä, kuten mannerjää. Ne ovat mollivoittoisia ja tummia, mutta kuitenkin mietittyjä ja sopivia. Mukana on ilahduttavasti muun muassa Aaliyahin Try again -rutinaa. Jos et heti onnistu, yritä uudestaan – siinä se eteenpäin puskeva menestyjän mantra. Levyn lopettava suden hetki – kello neljä, hetki ennen aamua – on eteerinen lopetus oman tilan otolle ja sen havainnoille, jonka levyn julkitulo taas lopettaa. Tämä jäätävä sielunvaellus ja itsetutkiskelu, oma tila, onkin raju julistus. Introvertissä kuvauksessa on rajun maailman- ja itseruoskinnan ja kaiken paradoksaalisen runsauden(pulan) ydinvoimaista tulta.

Yksin kotona 17 kestää useita kuuntelukertoja. Torjunta muuttuu kiitollisuudeksi siitä, että joku sanoo. Ahdistuneen ja yksinoloonsa pakenevan miehen matalasta äänestä tulee ymmärtävä. Täällä sitä pusketaan ohilipuvan elämän uhkaavasti sulavalla mannerjäällä, hukassa kuin Jeti. Ja silti se kaikki on jotenkin tavattoman kaunista.”

Lue koko juttu: https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2018/03/13/suorapuheinen-jaamies-dj-ibusal-terveiset-yksinaisesta-tilasta/

 

Vesta: Lohtulauseita

Näyttökuva 2018-12-20 kello 20.02.36.png

”Lohtulauseita on yksinkertaisesti kaunis. Se pakenee sanallisia määreitä siten, kuin voi vain taide paeta silloin kun se ryhtyy sielussa soimaan. Se on linnunlaulua, elämäniloa ja rakkautta musiikkiin. Se on kujerteleva, kukerteleva, raadollinen ja raaka levy.”

Lue koko arvio: https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2018/04/06/murtunut-nainen-vestan-lohtulauseilla-sinakin-olet-ihana/

 

Laineen Kasperi: Vihapuheita ja rakkauslauluja

Näyttökuva 2018-05-11 kello 10.44.55

”Jäljelle jää se tyrmistynyt ja sanaton olo, riemu. Miten puristavan hallitsematonta, vaikeaa, rumaa ja monimutkaista ja kuitenkin kaunista ja ihanaa kaikki on, mitä meillä on, ja miten pieni sinä olet, on se hetki minkä täällä saa vihata, elää ja rakastaa, jättää nimensä johonkin, rakentaa ja hengittää. Laineen Kasperin levyä kuunnellessa hahmotat mittasuhteet universumista pieneen ihmiseen, sinä tähtiä sylkevä, perhosia oksentava ihminen.

Ihan tajuton matka.”

Lue koko juttu: https://suomenmusiikkiblogi.wordpress.com/2018/05/11/laineen-kasperin-rakkautta-ja-vihapuheita-on-taa-tajuton-matka/

 

 
Onnea kaikille, siis kaikille! Musiikki on ihana asia. Emme jaksa enempää valintoja perustella, koska ketään ei kiinnosta yleensä ne perustelut ja lisäksi, perustelut selviävät kun kuuntelet ko. levyä ja/tai klikkaat linkkiä kunkin kohdalla. Ylipäänsä paremmuusjärjestykset ovat Suomen musiikkiblogin mielestä sellaista kyseenalaista puuhaa ja täysin mielipideasioita.

Jos oot eri mieltä, niin muutapa nyt heti se mielipiteesi.

Sivuhuomiona todettakoon, että Suomen musiikkiblogin lähtökohtana on alusta saakka ollut arvioida, analysoida tai pohtia ainoastaan laadukasta, hyvää ja myönteistä sanottavaa herättävää musiikkia – sellaista, josta löytyy joku kiinnostava kulma. Pakenemme perinteitä ja muitakin rajoja mitä musiikista kirjoitteluun tulee. Toisten tekemä taide on myös enemmän kuin usein ollut sytykkeenä omalle flow -tilalle.

On aivan mahdotonta kuvailla, miten mahtava kulunut vuosi on ollut meille musiikillisesti. Tässä vielä soittolista, jolta löytyy kaikki vuonna 2018 blogissa käsittelyn saaneet biisit. Much love.

Suomen musiikkiblogi. Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s