Sain raamit joihin en mahdu – kudottu kauneus ryijyissä kirjoo myös naiseuden historiaa

Pölyistä seinävaatetta, ryijyä kannattaa katsoa pidempään, ja läheltä. Se voi olla vaikka minkälainen kirkuva huutomerkki siinä muina naisina seinällä riippuessaan.

Taidehalli: Kudottua kauneutta. Suomalaisen ryijyn neljä vuosisataa. 7.11.2020-3.1.2021

Aluksi ne on tosi tunkkasia ja pölysiä. Kulahtaneita värejä, pölyn hajua. Mummon tekareita vesilasissa. Tanhuja, lakastuvia ja märkiä horsmia ja töhnäsiä hiekkateitä. Tympeitä ladonseiniä ja lohdutonta harmaana roikkuvaa ilmaa.

Mutta sitten yhtäkkiä, neljännen ryijyn kohdalla alkaa tuoksua jonkun vieraan tädin kahville ja ehkä lusikkaleiville. Sellaiselle, että on hienot ohuet hanskat ja korurasia. Jugend, kirkkoryijy ja seinävaatekohdassa alkaa jo mielessä vilistää luettu kirjallisuus 1800 -luvulta tähän päivään, ne tuvat ja salit joihin on joutunut kuvittelemaan asiat, joita ei ole nähnyt ja joita ei enää ole.

Liinakot, kirkkoreet ja sen sellaiset. Morsiusvaatteet, tupien seinävaatteet, salit ja Laulu tulipunaisesta kukasta. Nietokset, aitat ja pakkaset.

Jugendrakennukset, joista kaikista meillä on jäljellä luuranko, riisuttu pohja, jota voi museossa käydä katsomassa ilman huuruuntuvaa hengitystä, kahisevia iltapukuja, pikkukellojen kilkatusta ja sitä, että kaiken hyvinhoidettuus ja sievyys on perustunut naisiin, jotka ovat omin käsin tehneet tämän kaiken. Valtava huolenpidon, äidillisyyden ja lämmön vyöry peittää alleen äkkiä.

1800 -luvun loppupuolella suomalainen ryijykulttuuri eli murrosvaihetta. Kansanomaisen ryijyjen tekeminen oli näivettynyt. Vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljongissa ollut Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema olohuoneen sisustus tekstiileineen loi kokonaan uudentyylisen ryijyn, jonka epäsymmetrinen ja voimakkaassa liikkessä oleva kuviointi poikkesi kansanryijyistä. Aiheissa on kalevalaisuutta ja kansallisromanttista, poliittistakin agendaa. Lisko, Liekki ja ryijy joka laskeutuu penkin yli lattialle olivat ajalle uusia ja poikkeuksellisia.

Taidehallin Kudottua kauneutta –  suomalaisen ryijyn neljä vuosisataa esittelee 130 kotimaista ryijyä yli 300 vuoden ajalta. Ne ovat kaikki joensuulaisen Tuomas Sopasen kokoelmasta. Ripustus etenee osittain kronologisesti vanhimmasta uuteen siten, että väliin on tuikkailtu uutta, joten ryijyjen kertoma tarina applikoituu tilkku kerrallaan mieleen.

Vanhimpien, 1700 -luvulta olevien ryijyjen, joiden salattu ja vieras, perinnemalleihin ja vain kirjoista tuttuihin käyttötarkoituksiin perustuva olemassaolo hieman kamoittaa, lomaan on asteltu aivan viimeisintä nykyryijyä. Vanhassa on elämänpuuta, sydämiä, toistuvia kuvioita ja malleja ja vanhuustunnelmaa. Tuoreessa on vapaata mittaa ja muotoa ja aivan uusimassa postmodernisti silmiinpistävää muovikukkaa ja muuta krääsää. Näidenkin ryijyjen olemassaolo hiertää ajatuksia ja nostaa esiin jotain tärkeää.

Alunperin symbolinen, elämän taitekohtiin ja jatkuvuuteen kuulunut, mutta myös käytössä tarpeellinen tekstiili lämmittäjänä, pehmusteena ja peitteenä muuttuu näyttelyssä konkreettisesti vuosisatojen saatossa kantaaottavaksi tekstiilitaide -esineeksi erilaisten muodonmuutosten kautta.

”Ensimmäisiä ryijyjen tekijöitä olivat viikingit noin 1200 vuotta sitten. He tarvitsivat veneisiinsä peitteitä, joilla korvata eläinten taljat, jotka pilaantuivat avoveneen reunan yli roiskuvasta suolaisesta merivedestä”, kertoo näyttelyn opaslehtinen.

Huomaan, että kahvin tuoksu tuleekin alakerran ravintolasta, siellä posliini kilisee ja kuuluu kodikas ja kutsuva puheensorina.

Naisten koulunkäynti 1880 -luvulla sisälsi suuret määrät käsitöitä, mistä kumpuaa kirjalija, lankakauppias ja lankakauppiaan tytär Minna Canthin tunnettu lausahdus ”Kaikki naiset älkööt tehkö käsitöitä”.

Ongelma ei kuitenkaan ole pelkästään se, ettei naisilla ole ollut pääsyä vakavasti otettaviin yhteiskunnallisiin toimiin, vaan heidän yhteiskunnallisten toimiensa, kuten ryijyin teko, vakavastiottamattomuus, vähäinen arvostus ja näkyvyys. Siksi ryijyihin kätkeytyvä väkevyys, salatut tunteet, hoiva, toiveet, huolenpito ja elämää ylläpitävä voima, suuri äidillinen viisaus, on huolella kirjottu syvälle loimiin ja lankoihin.

Ryijy symboloi naiseutta monella tapaa. Se on tavallaan hiljainen seinällä roikkuja, tuollainen tapettiin uppoutuva kukkanen, johon on kulutettu työtunti toisensa perään, osaamista ja visuaalista näkemystä, ideoita, ajatuksia, tunteita, myyttisiä tarinoitakin, syntymää ja kuolemaa, elämänpuita, taikauskoa, lämpöä, toivotuksia, sukupolvelta toiselle siirtynyttä mestaruutta, joka jostain syystä ei ole saanut osakseen ylistystä ja mystifiointia jalustalla samoissa määrin, kuten esimerkiksi aikalaismiesten tekemä kuvataide.

Pitkälle 1900 -luvun alkua käsityö on myös naisille ollut niitä ainoita ilmaisun tai taiteen kanavia. Millainen on ollut avioliittojen ja näyttävien ryijyjen ja morsiusvaatteiden rooli sukujen keskinäisissä valta- ja avioliittokuvioissa kautta historian? Miten paljon on kutovia naisia myös mahtanut harmittaa?

”Puut ovat tärkeitä kasvun ja elämän symboleita monissa kulttuureissa eri puolilla maailmaa,”  kerrotaan opaskirjasessa. ”Ryijyssä kuvatun elämänpuun toivottiin tuovan menestystä perheen elämässä. Tunnusmerkkejä ovat kaartuvat oksat hedelmineen jotka viittaat runsaaseen lapsimäärään.” Muita symboleita ovat kolme tasavartista ristiä torjumassa pahaa silmää, onnenlintuja symboloimassa menestystä ja kannuksenpyörätähtiä tuomassa onnea; hannunvaakuna miehisyyden symbolina, osmansolmu eli rengassolmu (purkamaton solmu) liiton vertauskuvana, tiimalasi ajan kulumisen symbolina ja sydänsikermä elämän vertauskuvana.

Kuviot toistuvat ja kerrastuvat halki näyttelyn. Ympyrä, risti, sydän, kukat. Linnut. Kansanryijyn hedelmällisyyden ja onnen symbolit ovat säätyläisryijyissä leijonia ja ruusuja mustalla pohjalla. Onko ryijyissä kuvattu elämänpuu, vai sittenkin valtaa ja mahtia vahvistava sukupuu?

Neliömäiset kehykset tai raamit, reunuskuviot ovat yksi vakiintuneista elementeistä. Yllä oleva ryijy on esimerkiksi saaneet vaikutteita itämaisista matoista. Tässä kuvioituja reunuksia on 3-5 sisäkkäistä, kuten matoissakin. Ylläolevan peiteryijyn keskelle on kuvattu iso tyylitelty kukkakimppu, jonka päältä löytyy kolme lintua, mahdollisesti muistumana vanhemman elämänpuun latvassa istuvasta onnenlinnusta. Ylänurkkien kuvio on luultavasti muunnos teekannusta. Itämaisissa matoissa kannu symboloi raskautta tai toivetta raskaaksi tulemisesta.

Moderni ryijy ottaakin ehkä kantaa juuri tähän. Huolenpidon ja käsityön visuaalisen kauneuden, riittien, vaurauden ja eloonjäämisen kääntöpuolena on hierarkioihin ja valtaan perustuva järjestelmä, jossa omia tunteita ja ajatuksia on nainen voinut joutua tukahduttamaan. Perinne on samalla sekä turvallinen raami ja tila, että vankila. Uhra-Beata Simberg-Ehrströmin Yksin – seinävaatteen (1965) perinteisistä kehyksistä onkin tullut suojareunukset tai este jonka sisällä ollaan yksinään. Musta, upeasti aaltoileva Ira Kukkasjärven Fasadi (1986) puolestaan jättää pohtimaan mitä kulissin/ryijyn takana on, mutta tavallaan ei halua tietää, koska se on niin upea. Työ on pehmeä ja massiivisen muhkea, sen syliin voisi vaan upota.

Ryijy on kuitenkin ollut Akseli Gallen-Kallelan ajoista alkaen myös kansainvälinen hitti ja vientituote. Suomessa heräsi 1918 valtava innostus ryijyjen kudontaan. Vanhojen mallikuvioiden lisäksi uudenlaiset funktionalismista ammentavat mallit, kuten Impi Sotavallan geometriset kuvioinnit ja luonnon ja kauriiden kuvaaminen, sopi uusiin kaupunkiasuntoihin. Tekniikatkin muuttuivat soveltumaan ahtaampiin asuntoihin. Ryijyjä suunniteltiin myös yhä käytännön tarpeisiin – nyt hetekantausvaatteeksi seinälle, keinutuolin päällisiksi, sohvatyynyiksi ja kahvipannun myssyiksi.

60 -luvulla mitta vapautui runossa ja ryijyssä. Mutta entä nainen? Teoksia laadittiin nyt akvarellien pohjalta ja värit hehkuvat näyttelyssä yhäkin leimuavina. Työt ovat ällistyttäviä, huumaavaan hehkuvia, värikkäitä mättäitä joihin voisi uppotua ja jäädä ikuisiksi ajoiksi nukkumaan. Kuvioissa on tuttuutta muista 60 -luvun menestystekstiileistä ja design -klassikoista.

Ritva Puotilan alla oleva Zeus palkittiin kultamitalilla Milanon triennaalissa 1960. Syvissä, hehkuvissa ja kirkkaissa sinisen sävyissä yhä leimuava teos on todella vaikuttava. Se myös palauttaa jollain tavalla ajatukset viikinkien veneilyyn, Iku-Tursoon ja Atlantikseen.

1950 -luvulla suomalaisia ryijyjä alettiin myös viedä yhdysvaltoihin. Esimerkiksi juuri Puotilan suunnittelemat mallit olivat hyvin suosittuja. Ryijyjä koneellisesti valmistanut suomalaisamerikkalainen Oy Finnrya Ab aloitti toimintansa 1963. Finnryan ryijyt oli tarkoitettu matoiksi. Koska kone ei solminut nukkalankoja, maton nurja puoli käsiteltiin liimalla, joka piti lenkkimäiset nukat paikoillaan. Tästä syystä nämä ryijymatot ovat jäykkiä ja niiden alapuoli tuntuu kovalta ja karhealta.

Irma Kukkasjärven Anemonian (1969) hypnoottiset rengaskuviot ja läikehtivä, syvänpehmeä pinta puolestaan tuo mieleen tiimalasien, solmujen ja onnenrenkaiden kuviot kauempaa historiasta.

Kun näyttelyn kronologinen eteneminen on rikottu pitkin näyttelyä, siinä todella näkyy kuinka ”laaja ja monipuolinen kokonaisuus näyttää ryijyn rikkauden; sen monet eri muodot, tekstuurit ja kuvioinnit ovat muuttuneet ajassa, palatakseen taas hieman uusiutuneina ruokkimaan ryijyn elävää perinnettä.”, kuten taidehallin sivuilla kerrotaan.

Mutta kuinka elävä tuo perinne on? Kierroksen lopussa – kansan- ja säätyläisryijyn jugendin kaappaaman kansanperinteen, muhkenevien ja luonnon muotoja jäljettelevän, kriittiseen, kuvataiteelliseen ja runolliseen johtaneen kautta päädytään taas aivan uusimpaan – kahteen patalapun kokoiseen työhön. Toisen, kultaisen nimi on Paratiisilintu.

Ollaan jälleen elämänpuussa. Pienet teokset on ihmiskäsin kudottu ja sisältävät koko perinteen, naiseuden raamin, historian, jonka läpi juuri tuli käveltyä – ne elämänpuun hedelmät, jotka joskus istutettiin 400 vuotta sitten ja työn pinta on pehmeä kuin tuon tuolloisen äidin, ikään kuin minunkin kuvitteellisen kaukaisen historian äitini käsi. Hiljaisena seinällä kirkuvana huutomerkkinä tai ihan vaan rakkautta täynnä olevana hyvän toiveena – hyvä, hoivaava, kaikkein voimakkain ja hellä kulkee ihmisessä vuosisadasta toiseen, eikä se katoa.

Ohitan tulipunaisena hehkuvan Inka Kivalon Hevosloimen (1985) ja menen melkein alakerran kahvilaan. Siellä tuoksuu edelleen kahvi. Ihanalle. Epäilemättä ryijyisen pannumyssyn alla.

(Huom! Obs! Näyttely soveltuu todistettavasti siis myös henkilöille, joiden käsityön tunnit olivat muun luokan odottelua, että sinäkin pääset siinä villasukassa kantapäähän, niin voidaan sitten opettaa koko luokalle se yhdellä kertaa.)

Tekstit/lainaukset näyttelyoppaasta Eeva Holkeri ja Tuomas Sopanen:

Kudottua kauneutta – suomalaisen ryijyn neljä vuosisataa esittelee suomalaisen ryijyn värikkäitä vaiheita 1700-luvulta tähän päivään. Laaja ja monipuolinen kokonaisuus näyttää ryijyn rikkauden; sen monet eri muodot, tekstuurit ja kuvioinnit ovat muuttuneet ajassa, palatakseen taas hieman uusiutuneina ruokkimaan ryijyn elävää perinnettä.

Taidehallissa on esillä ryijyjä yli 300 vuoden ajalta. Noin 130 ryijyn kattaukseen sisältyy muun muassa 1700–1800-lukujen perinteisiä aiheita, kuten morsius- ja elämänpuuryijyjä, jugend-ryijyjä, 1960-luvun moderneja taideryijyjä ja uusia, materiaalisesti monimuotoisia ryijyjä aivan viime vuosilta.

Kaikki näyttelyn ryijyt kuuluvat Tuomas Sopasen kokoelmaan. Sopasen huikea, lähes 600 ryijyn kokoelma on Suomen suurin yksityinen ryijykokoelma – yli 20 vuotta kestänyttä keräilyharrastusta on ohjannut pyrkimys taltioida ryijyn monipuolista historiaa mahdollisimman kattavasti. Tästä poikkeuksellisesta aineistosta ovat Taidehallissa nähtävän kokonaisuuden kuratoineet Sopasen lisäksi taidehistorioitsija, filosofian tohtori Juha-Heikki Tihinen ja Taidehallin näyttelypäällikkö Eeva Holkeri.

Tuomas Sopanen, FT, on toiminut kasvitieteen professorina Joensuun yliopistossa, erikoisalanaan kasvifysiologia ja -biotekniikka. Sopanen on tehnyt yhdessä Leena Willbergin kanssa kirjan Ryijy elää: Suomalaisia ryijyjä 1778–2008. Nyt hän on eläkkeellä ja pitää luentoja ryijytaiteesta. Lue lisää https://taidehalli.fi/events/kudottua-kauneutta/

Suomen musiikkiblogi. Asiaa musiikista ja ihan mistä tahansa.

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s