Pearly Dropsin Call For Help etsii totuutta, muotoa ja kontrollia – ja lopuksi luopuu niistä

Kansainvälisesti ja Suomessa menestynyt tuottaja-taitelija-muusikkokaksikko Pearly Drops eli Sandra Tervonen ja Juuso Malin on julkaissut puronraikkaan levyn, jossa lähes näkymättömän, etäisen, sumean ja tyynen pinnan alla jyllää universumin ja valtameren voimat, muodottomuus ja elämänhalu.

Levy on merkittävä paitsi kansallisesti ja kansainvälisesti, myös universumin näkökulmasta.

Pearly Dropsin post-punk new wave -julkaisu Call for help on ensikerran läpikuultuna dramaturgisesti kaunis, eteerisen sielukas ja raikas. Sen esteettisyys on kuitenkin niin pitkälle vietyä ja artikulaatio niin tyyliteltyä, että kuulija voi hämääntyä ja luulla ensin kohdanneensa jotain hyvin kaunista, mutta aika harmitonta ja laimeaa. Levy on pintapuolisesti ikään kuin liian kiltti.

Mutta eipä ole. Jos ensikerran läpikuuntelu sattuu sijoittumaan meditatiiviseen ja tunteitaherättävään yölliseen virkkaus- ja valvomissessioon, kokemus voi olla myös oudon fyysinen, jotenkin astraalitasoille kohottava, sellainen, että et ole ihan varma mitä taas tapahtui, mutta jotain meni nytten ihan varmuudella suoraan läpi.

Tavallaan, jos tämä olisi elokuva henkilöhahmomme istuu tekemässä käsityötä yölampun valossa ja taustalla ikkunasta näemme kuinka hänen selkänsä takana kiitää pimeässä komeetta tai meteoriitti, iskeytyy maahan ja kestää hiljainen sekunti, ennen kuin paineaalto lyö ikkunat sisään ja kaikki tärisee, tuhoutuu ja syttyy tuleen.

Että sellanen levy.

Mitä tämä on? Onko huone nyt tulessa, metsä vai minä itse, jos talo on minän symboli kuten Uuno Kailaan hallitun mitallisissa runoissa?

”Nous taloni yhdessä yössä, – kenen toimesta Herra ties. Se auttoiko salvutyössä, se Musta Kirvesmies?

On taloni kylmä talo, sen ikkunat yöhön päin. Epätoivon jäinen palo, on tulena liedelläin.

Ei ystävän, vieraan tulla ole ovea ollenkaan. Vain kaks on ovea mulla, uneen ja kuolemaan.” (Kailas, 1931. ”Talo” teoksesta Uni ja kuolema)

Runomitta on yksi suojakuori, kontrollin ja asioiden kurissapidon muoto. No, muoto.

Myös Call for help suorastaan tulvii hallitun ja pienieleisen ulkokuorensa alla rajuudella tulipaloja, palavia pensaita, puroja, pieniä keijuja, vanamoita, sammalmättäitä, linnunradan tähtisumua ja outoja ja silti tutunoloisia tapahtumia.

Ja tuo kaikki virtaa sitten pitkin kuulijan suonia ja olet ihan, että no kiva mitä täällä tapahtuU.

Tämä kaikki hämmentävän epäselvä myös ahdistaa. Saatanan sielunmessujen soittajat! Levyn vastaanottaminen on tosi vaikeaa, jos on vaikeaa ja halua päättää itse virtaileeko pitkin suonia ja mitä. Onneksi esimerkiksi tulkintojen tueksi tehty musavideo ja sen lakoninen ilmaisu avaa hienosti herkkää ja vahvaa kokonaisuutta. Vähän.

Tämä selvästi ei ole ollenkaan mikään maailmanpolttolevy vaikka maailma on siinä tulessa. Tai ainakin metsä talon ulkopuolella. Ja sisälläkin palaa pensas, tai puu. Keijukaiskorvainen satu-minähahmo on pukeutunut palokunnan pelastusliiviin ja laulaa, kuinka hänen rakkautensa on kirjeessä, jos hän itse katoaa kokonaan. Ilmeisesti.

Portrait of a lady in fire, impressionistinen tunnelma, sumuista on
Artistien puhtaista, niukoista ja siksi häkellyttävän runsaista elementeistä ammentava sävellystyö, barokkihenkiset ja täysin luonnollisesti genrestä toiseen liikkuvat ja pulppuilevat rytmit, persoonallinen, eteerinen ja unenomainen (etäinen ja epäselvä) laulusoundi ja surumielinen yleistunnelma ovat saaneet Pearly Drops -projektissa varsin freshin muodon.
Kokonaisuuden jokainen osa noudattaa samaa esteettistä logiikkaa ja kertoo jostain vahvasta oman taiteellisen praktiikan ja äänen löytymisestä. Se on puhdas ja valoisa, eleetön, kertoo raadollisestakin kivusta tavalla joka ei kaipaa alleviivatun irvokasta kuvastoa. Onnesta. Visuaaliset elementitkin ovat jo itsessään kuin runoja kuvan muodossa.
Raakku, eli jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera) on satoja miljoonia vuosia vanha laji, vanhempi kuin Atlantin valtameri. Raakut viihtyvät vain erittäin puhdasvetisissä joissa ja puroissa ja tarvitsevat lisääntyäkseen lohen tai taimenen. Jokihelmisimpukka on erittäin uhanalainen makean veden laji.
Kuva: WWF

Levystä piirtyy esiin kappale kappaleelta hahmo, muotokuva, tai useita: hän elää metsien ja unelmien mailla, keijunkorvissa, unissa, ääni etäisyyden sumentamana, mutta kirkkaan kuulaana ja pehmeänä. Hahmo muuttaa muotoa pojasta venäjänkieliseen junankuulutukseen ja on haalinut alleen modernin trap- ja sad boy soundiston, helmeilevän ja kuplivan elektropopin ja yllättäviä rumpu- ja rankkuuskohtauksia. Pearly drops -projektin debyyttilevy tuntuu suoraan jatko-osalta jollekin, mikä olisi pitänyt olla, venäläisestä klassikkoromaanilta, keijusadulta, vastaukselta tuonpuoleisesta, spiritistualiselta istunnolta, tunteilta, jotka on painettu pinnan tai jonkun kalvon tai muovin alle ja nyt ne on tässä. Tavallaan kuunnellessa ei oikein itsekään tiedä onko hereillä vai unessa ja tapahtuuko tämä oikeasti ollenkaan vai ei ja kuka minä olen

Siksi Call for help -levyä onkin hyvä kuunnella yöllä. Monta kertaa.

Ahdistuksen, vankina olemisen ja avunpyyntöjen, talven ja kännissä olemisen, veden ja merenrannan hahmogalleria on samalla ylitsevuotavan kaunis, herkkä ja pitsinen. Hämmentävän ja suonissa virtailevan levyn päättävät kuitenkin ihanan katharttisesti selkeä ja kirkas Final Form ja sen jälkeen koittava upea Nightmare screen -instrumentaali. Kaiken hahmon hakemisen ja luonnosten jälkeen palavasta huoneesta on päästy ulos ja muodottomuus löytää vihdoin tarpeellisen muotonsa. Levyn viimeiset soundit ovat enää suu auki olevaa, katkeilevaa laulua ulottuvuudessa, missä enää on pelkkä tunne, olemassaolo ja keho-olento. Siinä kiteytyy olennainen, ainoa kenellekään tärkeä määrä tietoa, kontrollia, todellisuutta ja olemassaoloa. Siis muotoa.

Nightmare screen loppuu vähän kesken. Ehkä koska mitään ei vaan tarvitse enää sanoa.

”Toinen yö kietoo sisäänsä ensimmäisen, Pimeä valaisee Pimeyttä: ”Ja yö oli Pimeä ja valaisi yötä.” En pyri ulos umpikujasta päätöksellä, vaikutusvallalla, eroamisella, uhrilla jne., lyhyesti sanottuna teolla. ”Tätä samuutta sanon mysteeriksi, / mysteerien mysteeriksi, / kaikkien salaisuuksien oveksi.” – Roland Barthes, Rakastuneen kielellä. 1977.

https://pearlydrops.bandcamp.com

Totuus. Suomen virallinen kulttuuritaidejulkaisu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s