Elina Ruohosen Futuurissa – uuden tulevan ajan uusi järjestys

Maalaaminen on fyysinen prosessi, värien tasapainottelua, kerrostumien vaihtelua, raapimista, arkeologista esiin kaivamista. Valintoja, mitä jättää, minkä pyyhkii pois,” kertoo kuvataiteilija Elina Ruohonen. Samalta näyttää myös Futuurissa -näyttelyn teoksista hehkuva uusi aika – hauras, päättäväinen, fyysinen, tiedostava, sedimenteistä ja rihmastoista tiheä, uuden, sekoittuneen järjestyksen aika.

Elina Ruohonen: Futuurissa. Galleria Bronda 3.2.-28.2.2021

Elina Ruohosen Futuurissa seinällinen toisensa jälkeen raikkautta ja kerrostumia valuu katsojan pään sisään häkellyttävällä kirkkaudella, varmuudella ja hienostuneella värikylläisyydellä. Dystopian sijaan tulevaisuuden välähdykset luovat toivoa. Samalla niissä on jotain hyvin arkista, sellaista mitä on jo nyt. Leikkisyyttä, järviruokoja, hyönteisiä, ekosysteemiä. Kameleita, aavikon tulivärimerta, taivasta, ruusunpunaa. Unelmia, muotokuvia, unenomaisia näkymiä, Annihilation-elokuvan mieleen nostavaa hävitystä ja lajien uudenlaista suhdetta toisiinsa, sisäkkäisyyttä, kantamista, muistoja, hoivaa, näkyjä, eteenpäin kulkemista.

Aikavyöhykkeen reunamilla, mitä sitten tapahtui? (2020)
Annihilation, Hävitys (2018) on psykologinen tieteiskauhuelokuva, jossa tutkitaan dna:n sekoittumisen, heijastusten ja uuden järjestyksen teemoja. Amerikassa sitä pidettiin liian älyllisenä katsojille, eikä leffa päässyt valkokankaille asti. Ne oli niitä vanhan järjestyksen aikoja, jolloin käytiin elokuvissa.

Ja futuurissa todellakin ollaan. Näyttelytekstin mukaan teoksissa eletään siirtymäaikaa 500-3000 vuotta ilmastonmuutoksen jälkeen, kun väistämätön muutos on tapahtunut. Uudessa maailmassa elävät yhdessä selviytyjät, mutta miten? Muuttuvatko luonnon perustavaa laatua olevat lainalaisuudet ja onko yksi niistä viidakon laki? Mikä on luomakunnan kruunun uusi positio, ihmisyyden uudet voimasuhteet?

Teosten yksityiskohdat ainakin aukenevat uudelleen ja uudelleen – kuin monikerroksinen, Fibunacci -lukujonon spiraali kävyssä, auringonkukassa, ruusussa, kaktuksessa, kotilossa. Journey, not Destination (2019) teoksessa futuristisen naishahmon kissankorvat, siis kypärä onkin linnun nokka, selässä hän kantaa apinaa siis itse polveutuu siitä, liskoajasta on muistona pitkä häntä, maisema on aavikoitunut karmiininpunaiseksi aamu- ja iltaruskoksi, ehkä Niilin varrella.

Journey, not Destination (2019), ote.

Heritage Sediments (2020) -teoksessa ylhäistön muotokuvista tutussa asennossa olevan naisen sisällä on elämää antavaa virtaa, savannia ja saalista vaanivaa petoeläintä, ruusutapetit, liljat, naamio, jossa kahisevat muinaisuuden helmat tai tulevan punainen rusotus. Leuan kaari ei pelkää mitään, mennyttä, eikä tulevaa.

Heritage Sediments (2020), ote.

Huippukokous (2020) -teoksessa naishahmo monistuu idean ja ajatelmien veneessä, joka yhtäaikaa vie myyteistä ja raamatusta tutun vedenpaisumuksen, ilmastonmuutoksen ja scifi-elokuvan ilmassa leijuvan futuristisen aivosaarekkeen tunnelmiin. Naisella on maski, ja hän ohjastaa hevosta kuten hevonen häntä, suitset sitovat molempiin suuntiin ja katse on yhtä aikaa surullinen, alistunut, päättäväinen ja varma, itsetuntoinen.

Huippukokous (2020), ote.

Dream of Me -teoksen muotokuva sisältää myös vahvan leuankaaren, mutta unen ja unelman paikalla voisi yhtä hyvin olla vr -lasit, jotka vie toiseen ulottuvuuteen, tai vaan pala taivaansineä, tyyneyttä. Kyseessä on uudenlainen tutkimus uudesta minuudesta, muotokuvan röntgenkuvaa ja samanaikasta lähes tunnistamattomuutta huokuva uusi aikakausi. Persoonaton, sukupuoleton, järviheinästä ja mudasta esiin työntyvä, kevyt, surullinen, kaunis, onnellinen.

Futuuri on myös kielen ja kieliopin rakenne, jota suomen kielessä ei ole. Esimerkiksi englanniksi sanottaisiin futuurissa ”I will be…” ja italiaksi ytimekkäästi ”sarò”. Kielen ja ajattelun rakenne heijastaa ihmisen kykyä kuvitella tulevaa ja muokatakin sitä erilaisten ideoiden ja ennakoivien tulkintojen avulla. Itseään toteuttava profetia tai ennuste -käsitteen määritteli sosiologi Robert K. Merton teoksessaan Social Theory and Social Structure vuonna 1949. Hän lähestyi ilmiötä symbolisella vuorovaikutusteorialla, jonka mukaan vuorovaikutuksen kautta ihmiset saavat aikaan yhteisen määritelmän tilanteesta, johon ovat joutumassa. Jos määritelmä menee pieleen, se aiheuttaa tuohon väärään käsitykseen pohjaavaa käytöstä. Käyttäytyminen luo tilanteen uudelleen siten, että alkuperäisestä väärästä määritelmästä tuleekin totta. Mutta toimisiko se toiseen suuntaan?

Futuurissa vuorovaikutus onkin se, joka on muuttunut eniten. Teosten levollisuus ja voima on pysäyttävää. Ne luovat myönteistä profetiaa, jonka suhteen käyttäytyminen voisi muuttua jo nyt ja tavallaan myös välähdyksen siitä, mitä kaikkea tämänhetkisessä on pielessä ihmisen suhteessa luontoon ja toisiinsa – siinä, mitä pidetään luonnonlain tavoin järjestyksenä, jota ei vaan voi itse muuttaa.

”Ollaan siirrytty aikaan, jossa vallitsee erilainen järjestys”, esittelyteksti kertoo. ”Ruohosen maalausten raapimiset, kaikki kerrostumat, maalien pois pyyhkimiset ja sedimentit viittaavat menneeseen, kuin hauraat rihmastot muistissamme. Samanaikaisesti uudessa tulevassa ajassa eri lajien selvityjät ovat aloittaneet vuorovaikutuksen ja käyvät dialogia. Ihminen ei ole ottanut eläintä käyttöönsä kaikkivaltiaan tavoin, vaan olioiden, ihmisten ja ei-inhimillisen uudelleenjärjestäytyminen on luonnollinen seuraus nopeutetusta evoluutiosta.”

Teokset on maalattu läpinäkyvän materiaalin takapinnalle, jolloin maalausjärjestys on käänteinen: työ täytyykin aloittaa viimeistelykerroksesta ja edetä kohti pohjakerrosta. Peilipintaisen teoksen ylösalaisuus kutsuu syvemmälle monin tavoin.

Fast Food Race I, (2020)

Elina Ruohonen (s. 1970) on Turusta vaikuttava kuvataiteilija, jonka töitä on ollut esillä Venäjällä, Saksassa, Virossa ja Uudessa Seelannissa, lukuisten kotimaisten näyttelyiden ja yhteisnäyttelyiden lisäksi. Ruohosen teoksia on muun muassa HAM Helsingin kaupungin taidemuseon, Tampereen taidemuseon, Turun kaupungin taidekokoelman ja Valtion taidekokoelmien kokoelmissa. Hän on kuulunut Bargain -ryhmään (2003-2012) ja Merisiskot -ryhmään. Futuurissa -teoksia on ollut esillä Keravan Taide- ja museokeskus Sinkan näyttelyssä Naisia, naamioita ja villiä luontoa (2020). Katso lisää www.elinaruohonen.net ; www.bronda.fi.

Totuus. Suomen virallinen taidekulttuurijulkaisu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s