QAnon, taidealaa kommentoiva bloggaaja ja entisen bisnesvalmentajan taidenäyttely Milanossa

Jutun kirjoittaja on ammattikäsikirjoittaja ja taidejournalisti, joka on opiskellut kirjoittamista, taiteen filosofiaa ja tekstien tuntemusta Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa, Universita degli studi di Milanossa ja on parhaillaan mukana Aalto yliopiston Action! -hankkeessa. Hän kuuluu Akavan erityisalojen Viesti ry:een, Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:een sekä Käsikirjoittajien Kiltaan. Hän on saanut apurahaa Suomen elokuvasäätiöltä (SES) ja mikäs se neljäs kriteeri olikaan … aivan, tekijäinoikeus. Tekijänoikeuskorvauksia maksaa Kopiosto. Siis hän on Taiteilija.

Mikä on tammipuun tohina
minun koidon korvissani?

Tammi on Jumalan tammi
elämän aukean aholla,
päivässä pimenevässä,
laulun yössä lankeevassa.

Äkkiseltään voisi ajatella että jutun otsikossa esitellyt kolme tekijää eivät liity mitenkään toisiinsa. Mutta kylläpäs vain liittyvät.

Qanon (The Storm, The Great Awakening) on äärioikeistolainen salaliittoteoria. Sen ajatelmiin liittyy tieteen kritiikki ja ajatus siitä, että tiede ja sivistys instituutioneen on valtaa pitävän (pedofiili)joukkion luoma silmänlume massojen ja resurssien hallitsemiseksi. Koulutus ja oikeastaan kaikki järjestelmät ovat osa valistuksen jälkeistä vapaudenriistoa ja hyväksikäyttöä.

”Taidealaa kommentoiva bloggaaja” on nimitys, jota Yle käytti artikkelissaan taidejulkaisu Editin päätoimittaja Sanna Lipposesta.

Ja Milanossa piakkoin taidenäyttelyn avaava ja sinne kutsuttu Jarkko Sjöman on kuvataiteilija, joka vaihtoi bisneskonsultin työn taiteeseen, postasi muun muassa kuvia teoksistaan twitteriin ja pian alkoi menestyä niin hyvin, että avasi oman gallerian ja ateljeen.

Kaikkia näitä kolmea yhdistää ”aina” vallinneen, valistuksen jälkeisen maailmanjärjestyksen murtuminen. Ensimmäinen pyrkii siihen poliittisia, kaoottisia ja internetin välityksellä tapahtuvia väyliä pitkin. Toinen (oma taidejulkaisu ilman toimituksen koneistoa ja painokustannuksia) on mahdollinen internetin ansiosta. Ja kolmas, koska lahjojen lisäksi social media, bisnes- ja markkinointitaidot, verkostot ja raha (tai myynti) avaavat vain ovia.

Nouseva kurki on QAnonin mukaan salainen viestintämerkki rahaa ja valtaa hallitsevan eliitin salaliitolle.
Edit on vuodesta 2014 toiminut taidejulkaisu, jonka takana on Edit -yhdistys ja neljän naisen toimituskunta. Kriitikot ovat koulutukseltaan muun muassa taidehistorioitsijoita ja toimineet taidemuseoiden viestinnässä. Vuonna 2021 päätoimittaja toimii Koneen Säätiön apurahalla.
Sosiaalisen median personal trainer, yrittäjä ja pankinjohtajanakin toiminut Jarkko Sjöman tulee taiteellisesta perheestä, jossa äiti harrasti kalligrafiaa ja siskosta tuli kuvaamataidon opettaja. ”Jos hukut massaan, sinua ei käytännössä ole olemassa”, Sjöman kommentoi. ”Sekä hyvässä taiteessa että markkinoinnissa puhutellaan ihmisten tunteita, aisteja ja mielenmaisemaa.” Tällä hetkellä Sjöman valmistautuu ensimmäiseen kansainväliseen taidenäyttelyynsä Italian Milanossa.

En nyt halua uhriutua, mutta alussa hehkutettu ammattitaiteilija ja journalisti tässä ”kommentoi blogissa taidekeskustelua” jo toista vuotta täysin tyhjätaskuna, työttömänä ja ainakin 30 hylkyä eri tahoilta hankkeilleen siellä taskussa. Eli tavallaan ei mitenkään tyhjätaskuna. Ne on raskaita papereita ja sähköpostiviestejä ne. Varsinkin kun se ”hanke” sitten muodossa tai toisessa ilmestyykin ehkä jonnekin.

Pois viha, pois kateus,
karkotkaa katalat kiistat,
haihtukaa elämän huolet
sekä järjen jäiset tuumat!
Yön elämä ympärillä
tyynny! Tyyntykää inehmot!
Raukene ratasten räiske
sekä seppojen jyrinä!
Minun on mieleni kuullakseni
Luojan suuren puun puhetta.

Tarinoi Jumalan tammi:
”Olen toiminnan tohina
kaaoksessa kaikkeuden;
kohtalon kohina olen
puhki ihmisten povien;
olen pauke maan pajassa,
humu ilman huonehessa;
kuurot kuulevat minua,
kuulevaiset eivät kuule.”

Taiteilijuus nimettynä, yksilöä ja persoonallisuutta korostavana tekijänä on uuden ajan tulosta Euroopassa. Vielä Keskiajalla taiteilijat olivat lähes poikkeuksetta nimettömiä, jotka eivät ottaneet työstä henkilökohtaista kunniaa, vaan olivat Jumalan luovuuden välittäjiä.

Elinaikanamme taiteilijuus, taiteilijanerous ja myytti taiteilijuudesta ovat olleet samanlaista ammatin ympärillä leijuvaa jumalaista tomua, joka hiljentää ja mykistää nöyrän, massiivisen modernin taiteen museon aulaan saapuvan tavallisen talliaisen ja laittaa hätääntyneen peruskoistisen tilaamaan itselleen sen uusimman liittymän ja virityksen kotiinsa puhelinmyyjältä, koska ei vaan ymmärrä mistä se myyjä puhuu. Jumaluuskulttia voi suojata monin tavoin.

Kumpikin ilmiö on monipuolisesti vähän ärsyttävä.

Norsunluutorniin on kiipeilty monimuotoisia väyliä pitkin, mutta ei voi kiistää etteikö rintapatsaiden ja portaiden vuosisatainen kaiku ja ikkunoista avautuva Senaatintori olisi luoneet itsellekin etuoikeutettua fiilistä joskus nuorena taiteentutkimuksen opiskelijana, jotain tunnetta, joka samaan aikaan oli jotenkin luotaantyötävän leimallisen hienostelevaa ja yläluokkaista ja yhtäaikaisesti syvää rakkautta, turvaa ja onnekkuutta. Minut oli Valittu, yhtenä parhaista satojen ja satojen hakijoiden joukosta. (En ole toipunut siitä vieläkään vaan osittain asun vuodessa 1899 ja 1958. Pysyvästi.)

Taidekouluihin pääsemisen vaikeus asettaa taiteilijat jo heti alkuunsa realiteettien eteen. Kilpailu on jo heti silloin ja tulee ikuisesti olemaan saatanasta. Joillain käy tuuri ja ne otetaan pienten, lukemattomien sisäporttien vartijoiden (siellä suuren portin sisällä) huomiin paremmin kuin muut. Lahjakkaita tulijoita on niin paljon, että eroja paremmuudessa ei loppuvaiheissa varsinkaan oikeasti ole. Vaikka pääsisikin kouluun, eriasteinen kateus ja taiteilijoille suotu boheemius & huono käytös tulee olemaan loppuelämän käyttöenergiaa.

Mutta vielä ennen renessanssia taiteilijat opiskelivat jäljittelemällä mestareiden töitä tai olivat heidän oppipoikinaan. Taiteilija oli käsityöläinen eikä eroa ”kaunotaiteiden” ja käsityön välillä ollut.

Erilaisia taiteilijoiden ja ajattelijoiden kouluttamiseen tarkoitettuja piirejä oli kuitenkin jo antiikin Kreikassa. Ensimmäisen virallisen taiteilijakoulutuksen Accademia del Disegnon perusti taidemaalari, arkkitehti ja taiteilijaelämäkertojen kirjoittaja Giorgio Vasari (1511–1574) Firenzessä 1561.

Rajoilla on kaksi ominaisuutta.
1. Ne suojaavat.
2. Ne estävät.

Internetti on apokalypsin alku tai ainakin se on tekijä, joka on muuttanut pitkään samanlaisena pysyneen valtakuvion, sivistyneisyyden, koulutuksen, tasa-arvon, tieteen ja demokratian edistymisen.

Tieto ja taidot, mikä tahansa tieto ja taidot onkin saatavilla kaikille. Kukaan ei myöskään valvo eikä kontrolloi jaettavien tietojen eikä taitojen laatua tai oikeellisuutta. Myös ihmisten käytöksestä puuttuu normaaliin kanssakäymiseen liittyvä filtteri. Internettiä voi manipuloida. Siellä voi tehdä rikoksia ja maksaa virtuaalivaluutalla. Maailmaamme ja meitä ohjaavista pikku näytöistä tuo internetin luoma uusi ”valistus” on murtautumassa jo todellisuuteen. Se nähtiin vaikka USA:n Capitolin valtauksessa presidentinvaalien aikaan.

Nyt yritetään vimmatusti pelastaa rakenteiden kivijalkaa ja samalla murentaa sitä. Meininki on kuin kaadettaisiin suurta tammea ja istuttaisiin sahaamassa sitä latvasta käsin. Jokaiselle oksalle kaikkiin ilmansuuntiin riittää oma roikkujansa, joten vallitsee ns. kauhun tasapaino ja puu pysyy aina vaan pystyssä.

Kysyn sykkivin sydämin:
”Ja mitäpä minulle huout?”

Julistaa Jumalan tammi:
”Humisen huolia sinulle,
surun annan aateluutta,
vaivan kalvavan vakautta,
ylevyyttä ylhän tuskan;
kynnän otsasi vakoihin,
sielusi enemmän kynnän,
panen paadet hartioille,
käsken nuorna kärsimähän.”

Kysyn kylmävin sydämin:
”Miks minua kärsimähän?”

Eino Leino elikäs Armas Einar Leopold Lönnbohm, s. 6.7.1878, oli suomalainen kirjailija, lehtimies ja kriitikko. Hän syntyi Kainuussa sivistyneeseen keskivarakkaaseen maalaisvirkamieskotiin. Leinon isä vaihtoi nimensä Anders Lönnbohmiksi parantaakseen saumoja säätyläisavioliittoon. Leino julkaisi ensimmäisen kokoelmansa jo 12 -vuotiaana ja yliopisto-opinnot jäivät kesken kirjallisen työn viedessä miestä.

Hän kirjoitti runoilla itsensä tähtiin.

Luojan suuren puu puhuvi:
”Siks sinua kärsimähän,
kun olet lapsi laadultasi,
itkijä elämän itkun.
Otan sun lapseksi omaksi,
annan sulle laulun armon,
juuret juutan maa-emohon,
työnnän latvan taivahalle.”

Tavallaan on kiva, ettei kirjailijoille ole mitään akateemista koulutusta samassa mittakaavassa kuin muille. Nyt vaan syödään pettuleipää ja tammenkaarnaa ja odotellaan parempia aikoja humanistin näkökulmasta. Ne onkin varmaankin jo tulossa. Heti tässä maailmanlopun ja ydintalven jälkeen.

Pitäkää hatuista kiinni!

Vaikes tammi taideniekan.
Seisoi mies aholla yksin,
yössä aukean elämän.
Tunsi polttavan povensa,
sydämensä seisahtavan
vaivasta sanattomasta,
ailuesta ankarasta.

Pyhä on hetki hengen tuskan.

Seisoi mies aholla yksin
juurella Jumalan tammen;
kaukokaupungin hälinä
yhtyi yön vavistuksehen;
lepäsivät maa ja taivas,
tammen lehvätkin lepäsi.

Pisarat putoelevat
unten urhon poskipäille.
Hiljaa, hiljaa, yksitellen
helmet kirkkahat kihoovat,
sulaten polttavaa povea,
lauhdutellen, lohdutellen.
Saa vaiva sanoiksi, virret
vierivät huulilta urohon,
mies itse haoksi muuttui,
puuttui puuksi paikallensa.

Satu oli sanasta, taru
tammesta taitehen Jumalan.

Eino Leino: Jumalan tammi

Taidejulkaisu Totuus. Suomen paras kulttuuritaidejulkaisu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s