Kesärauha 2021: Viimeiset tanssit maailmanlopun reunalla

”Nyt tai koskaan!”, lopetti Aivovuoto Kesärauhan keikkansa tunnelmia tiivistävästi.

Kesärauha 2021. 6.-8.8.2021, Turun linnanpuisto, Turku.

”No kyllä me vaiheiltiin ihan viimeiseen asti että lähdetäänkö, vielä aamulla”, kertovat nuoret naiset nurmikolla, syrjässä ja omassa rauhassa tapahtuma-alueen liepeillä, Turun linnan 1000 vuotta jo kohta kaikkea kestänyt kiviseinä selkänsä takana. ”Mutta me saatiin liput tänne joululahjaksi vuonna 2019.”

Turun Kesärauha -festivaali järjestettiin toista kertaa elokuun alussa 2021, vaikka alue oli juuri siirtynyt jälleen koronapandemian leviämisvaiheeseen deltamuunnoksen vuoksi, keikkoja peruuntui joka puolella kuin sieniä sateella ja tapahtuman facebook -sivu tukottui lippujen poismyynti-ilmoituksista viimeisellä viikolla ennen tapahtumaa.

Neea, Sanna ja Kiira nauttivat kesästä, toisistaan ja juhlasta Kesärauhan rauhallisessa perjantain alkuillassa.

Monin tavoin takasyyllinen ja vähän pelokas tunnelma kuulsi läpi monen muunkin vastauksista. Siitäkin huolimatta, että tapahtuma oli erinomaisesti järjestetty, ja tyylien osalta se oli festareiden Mitta on täysi! -mielenosoitus. Vähäeleinen, järkevä, hyvinhoidettu, sivistynyt, arvokas, taiteentulella kyllästetty – Turun linnan suojeleva, majesteettinen ja sukupolvien ankarien olosuhteiden, työn ja selviämisen monumentaalinen olemus sydämessään – kuin oltaisi oltu paremman kulttuuriperheen kotibileissä, noin vuosisatojen mittakaavassa, joissa vanhemmat ovat aluksi mukana kokkaamassa, keskustelemassa ja tarjoamassa osaltaan hyväksyntäänsä, turvallista ja mukavaa juhlaa kaikille. Ei kai siihen historiallisen linnan – joka on myös museo, jonne pääsee museokortilla ja oli muuten avoinna normaalisti festarista huolimatta – pihaankaan ihan ketä tahansa päästetä rellestämään.

Terveysturvallisuus huomioitiin myös asiallisesti. Muuttuneen tilanteen vuoksi lipunmyynti keskeytettiin, alueen kokoa suurennettiin, jo ostetun lipun sai halutessaan perua, henkilökunnalle määrättiin maskipakko, ja käsienpesupisteitä oli alueella useampia. Ensimmäisten keikkojen aikana ilmeni, että ihmiset todella seisoivat laajalla alueella turvavälein, parin metrin etäisyydellä toisiinsa, eivätkä pakkautuneet lavan eteen kuten monissa muissa aiemmin paheksuntaa herättäneissä tapahtumissa (paitsi yöllä sitten, vahvasti päihtyneenä massana). Yölläkin oli kuitenkin mahdollista valita, jo vähän taaempaa löytyi se suurin osa, joka seisoi väljästi.

”Tämmöistä täällä oli silloin ensimmäisenäkin vuonna”, kertovat ihmiset. ”Väljää, ei tarvitse jonottaa mihinkään.”

Kesärauha oli tyylikäs, sivistynyt ja hyvin järjestetty festivaali, jonka tunnelma oli kuten viimeisissä kesäkarkeloissa tuomiopäivän kynnyksellä kuuluukin.
Alueella oli laadukasta ruokaa ja juomaa, valotaidetta, taideteoksia, sepelkyyhkysten kujerrusta, kukkaseppeleiden sidontaa ja äänetön disko, meditatiivisia mattoja, neljä esiintymislavaa, 1200 -luvulla rakennettu linna ja paljon järjestysmiehiä, osa ilkeitä.
Karina ja Isaac Sene aloittivat Kesärauhan ja loivat sen rauhan ja rakkauden selkärangalle vahvan pohjan peurojen lailla.
Musiikkia esitettiin aina kahdella lavalla yhtäaikaa, mikä jakoi ihmisiä alueella. Näin laadukas lineup aiheutti vaan tosi vaikeita valitatilanteita ja menetyksiä. Miksi olikaan otettu pelkästään ihan älyttömän hyvää musaa?
Serengetin tasangon metsäpalot ja koko maailman tulessa oleminen, kuivuus, tulvat, massasukupuutto ja seuraavalla viikolla tulossa oleva IPCC:n raportti loimottivat taivaanrannassa ja puiden katveessa keskuudessamme levisi mahdollisesti tappava ja vammauttava virus, mutta Mew soitti ihanasti ja nurmikko tuoksui hyvälle, syvästi tummuvalle yölle, ihmeiden odotukselle.

Lauantaina satoi vettä. Muovipusseissa ja sadetakeissa ihmiset huurusivat krapulaisen epäuhkaavina ja lämpiminä, ja ilma oli sakeana lämpimästä vesisumusta, kuin silitysraudan se suihkepullo tai höyry. Mutta sade tuntui vaan lisäävän yhteishenkeä, ja sisäpiireistä sakea kulttuurikerman kesäjuhla onnistui kehittämään perhetunnelmaa, jossa kaikki olivat jollain tavalla samassa veneessä. Räppi- ja konemusahenkeilevä (uudesta aallosta toki vain Ibe oli päästetty koko festareille) lauantaikin löysi yllättäen yleisönsä ja räppipäät nyökkäili ihan oikein Kuben, Aivovuodon, Ex-Tuuttikzen ja Tommy Cashin keikoilla (viimeinen näistä tosin siinä määrin maailmanluokan poikkitaiteellinen anarkiaspektaakkeli ja runoutta, että sitä varten täytyy kehittää uusi, oma substantiivi.) Mukana oli myös mimmiräppäreitä ja musiikkialoilla käynnissä oleva @ punkstoo, @ suomirapstoo ja @ metaltoo -kriisi silleen yhtä näkyvästi kuin kaikki muutkin, jossain ihanasti pinnan alla.

Siinä sitä oli taas läpikahlattavaa.
Lauantaina satoi vettä. Amason (SE) soitti sateessa ihanan, pehmeän keikan, jonka aikana yleisössä kosittiin tyttöystävää. (Vastaus oli kyllä.)
Sade nosti maan uumenista runsaasti ylös ja esiin tummaviittaisia, synkkiä hahmoja. Aivovuoto.
Tommy Cashin maailmanmenestykseen vieneet, huipputaiteelliset ja tyylikkäät musiikkivideot sisältävät runsaasti tietokoneanimaatiota, ja jokainen liike on virheetön osa teosta. Kesärauhan keikalla livenä kuitenkin paljastui, että se on oikeesti sellanen! Siis huh huh.
Vieressä yleisössä oli onneksi kaksi asiantuntijaa, jotka olivat jo käyneet monta kertaa Tommy Cashin keikoilla festareilla Virossa ja Puolassa ja ottivat tyynesti tilanteen.
Nönih.
Sitähän se kaikki on.

Keskiyöllä terveysturvallisuusvaatimukset kiristyivät jälleen. Sunnuntaiksi alueelle tuotiin lisää pöytiä ja penkkejä, ja yleisöä tuli vain kolme tuhatta alkuperäisen 15 000 sijaan. Meininki oli silti yhä syvemmin rakkaampi. Viimeisen päivän, viimeisten hetkien, polttavien pohkeiden, arjen lieskojen ihan pian nuolevien, unohduksen katoamisen, lumouksen rikkoutumisen, eron, pois lähtemisen, viimeisten tanssien sunnuntaitunnelma oli täällä.

Itselle se tiivistyi, konkretisoitui ja valui vuolaasti silmäkulmista ulos J.Karjalaisen keikan aikana. Silloin ennen, joskus lapsuudessa, se kuului niihin hetkiin, kun perhe oli yhdessä; monet kappaleista edustaa kuullessa tähän hetkeen nousevaa palaa menneestä, kaikkea lämmintä, hyvää ja turvallista, jatkumista, Koiviston ajan Suomea, rauhallisuutta, luotettavia aikuisia, toisten kannattelua, tulevaisuuden näkymiä, ennustettavaa arkea, kukoistavaa luontoa, jota ihminen vaan rauhassa viljelee ja hoitaa näin silloin ajateltiin, lumisia talvia, puolipilvisiä kesiä, uimavesiä, lämpöä, järkeä, hyvää ja hyvin soittimilla soitettua musiikkia, oikeudenmukaisuutta, taitojen arvostamista, LP -levyjä, C-kasetteja, koko omaa elämänkaarta, aikuisuutta, villejä lupiineja, kesiä, kesäradioita, autoretkiä, syliä ja kaikkea muuta sellaista ajan kultaamaa maailmanlopun ja lopun kynnyksellä kotiin lähdössä olevan tunnelmiin iskevää, jota kaikkien yhteinen yhteislaulu ja rakkaus syventää, jollain muullakin on nenäliina kädessä, ollaanko tämä hetki nyt tässä, ollaan yhdessä, ehdittiinkö nyt varmasti tarpeeksi…

… ennen kuin on mentävä?

Voi kukkia.

Julkaisua on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Totuus. Suomen virallinen kulttuuritaidejulkaisu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s