Runoratsu, faabeli ja arki – pyhä Laura Wesamaan au hasard Pegasossa

”Pimeä ratsastaa mustalla tammalla, mustan tamman hännällä huiskuttaa. Pimeä ratsastaa äänetöntä laukkaa, tähtisellä kammalla hiuksiansa kampaa, kuusta palan haukkaa ja sitten menee pöllön silmiin nukkumaan”

Kirsi Kunnas, Pimeä Ratsastaa (1956)

Laura Wesamaa: au hazard Pegaso. 13.8.-26.9.2021. HAM Galleria.

”olen tähtikuvio ja tietyt tähdet taivaalla

sanotaan että

kavioiden osuessa maahan syntyy lähteitä

että ponnahdin esiin meduusan kaulasta

että kannan salamoita zeukselle

että jumalatar ratsastaa minulla toisinaan tai

että jumalatar aurora ratsastaa minulla toisinaan

tai että autoin perseusta ja pudotin kerran pillastuessani pelleforonin selästäni

toisaalta; puiden lehtiä hamuillen vietän iltapäivää ihmisten seurassa

toiset uskovat, että minulla on siivet

paitsi elävä, kuten kaikki tässä maailmassa, olen immateriaalinen.

uudelleen ja uudelleen synnyn itseriittoisena

subjektina objektien maailmaan ja toimin käsitteenä

ollen siten itsekin objekti tähti tähdistö hevonen olio

elävä tarina maalaus nisäkäs myytti substanssi

substraatti atomi dna hiukkanen neste kuva kumppani”

Lämmin kesäheinän tuoksu ja tyhjän taulun eleganssi hulmahtaa vastaan Laura Wasamaan au hasard Pegaso -näyttelyyn astuessa. Ollaan hevosen lempeän hirnahtelun, syömisen ja hikisinä kiiltelevien lihasten äärellä. Voima, kauneus ja runollisuus, herkkyys ja äkillisesti huiskahtavat häntäjouhet. Kukkaniitty, ehkä Roomassa tai sen esikaupungissa Tivolissa, punaiset unikot villintyneessä kukassa junaraiteiden lomassa.

Silmiinpistävä minimalismi ja pastellisävyjen haaleus lyö maalauksissa olevien kuvien yli. Ne ovat kuin alttarimaalauksia tyhjyyteen, kynnys maailmaan joka ei ole tässä, kutsu irti. Kuviot esittävät arkisia vaatekappaleita ja esineitä, joista muutamia on aseteltu myös näyttelytilaan konkreettisesti. Neonvioletti, musta hiuslisäke (raju väri). Neonkeltainen Crocks -jalkine (yksi). Kalastajanhattu (ruttuinen). Oranssi pieni kukka (muovinen.) Kokonaisuuden videoteos on pieni valkoinen hevonen kännykän näytössä, puhelin lattialla ikään kuin unohtuneena joltain, lataantumassa.

Pegasos on antiikin kreikan taruston myyttinen runohevonen. Esimerkiksi Andromeda uhrataan merihirviö Cetukselle Poseidonin nereidejen ja Andromedan äidin, kuningatar Kassiopeian välisessä kilpailussa siitä, kuka on kaunein. Uhraamisen, uhrilampaan ja väkivallan kultaisen säännön, eli jonkun on kuoltava että muut voisivat elää, lisäksi myytissä on kiinnostava loppuratkaisu; kiveen meren äärelle alastomana kahlitun kauniin Andromedan pelastaa juuri Medusan tappanut Perseus, joka näyttää kilpeään, irroittamaansa Medusan päätä merihirviölle, jolloin se kivettyy. Perseus saapuu paikalle runoratsu Pegasoksella, joka on ponnahtanut esiin Medusan kaulasta. Myytin mukaan aina kun siivekäs Pegasos iski kavionsa maahan, syntyi lähde. Myös Aamuruskon jumalatar Eoksen (Auroran) ratsu, Zeuksen salamoiden kantaja Pegasos on kuoltuaan muutettu tähtikuvioksi taivaalle. Samalla hetkellä, kun Zeus muutti Pegasoksen tähdeksi, maahan leijaili höyhen.

”näyttelyn protagonista on, paitsi myyttinen ja käsitteellinen entiteetti, myös todellinen nimetty henkilö, joka asuu Rooman lähellä, rakastaa persikoita ja kuivaa leipää, rapsutuksia sään vierestä ja leikkikavereita, ystävällisiä ääniä ja samanaikaisuutta. siinä missä tarinoiden pegason kavioiden iskiessä maahan syntyy lähteitä, todellinen Pegaso pelkää vesisuihkuja, hyönteissumutteita, villisikoja ja äkkinäisiä liikkeitä. se ei elämässään varsinaisesti tarvitse ihmisen teknologioita mutta suostuu useimmiten niiden osaksi ja kohteeksi. nauttien satunnaisesta harjailusta ja juoksentelusta Pegaso nukkuu päiväunet kahdelta ja käy juomassa kello kuudelta. heinää, yrttejä ja kukkasia pureskellen se hengittää ja hikoilee erottamattomana osana ympäristöä, johon myös ihminen esineineen kuuluu.” kertoo näyttelyn teksti.


Näyttely ja teoskokonaisuus lainaa nimensä Robert Bressonin elokuvasta Au hasard Balthazar (1966) jossa pääosaa näyttelee equus asinus. Au hasard Balthazar on mustavalkoinen elokuva, joka valmistui vuonna 1966. Elokuvan pääosaa esittää Balthazar-niminen aasi ja se on kuvattu Pyreneiden vuoristossa. Eläimen tai ”mallin” käyttämisen tavoitteena oli hävittää näyttelijöiden psykologiset tulkinnat esittämästään hahmosta. Aasi ei pyri esittämään mitään tunteitaan katsojalle. Elokuvan keskiössä on siis se, mitä ei kerrota. Draaman kaari myös hyppää yli myöhempien Tarkovskin tai Wong Kar-wain tavoin useimmat dramaattisesti selittävät kohtaukset, joita voisi pitää pakollisena juonen eteenpäin viemisen kannalta. Elliptisessä Au hasard Balthazarissa vain aasi Balthazar saa myös elokuvan lopussa kokea armon vapautuksen.

Elokuva ei saanut erityisen hyvää vastaanottoa ilmestyttään vuonna 1966, ja esimerkiksi elokuvaohjaaja Ingmar Bergman kutsui sitä tylsäksi; nykyään elokuvaa pidetään mestariteoksena. Balthazarissa on viittauksia Antoine Watteaun maalaukseen Gilles, jonka taustalla on tilannetta rauhallisesti tarkkaileva aasi, ja Dostojevskin romaaniin Idiootti, jonka pääosahahmo Myškin toipuu masennuksestaan kuultuaan aasin kiljuntaa. Piirrettyjen lisäksi eläimiä on elokuvissa päähenkilöinä yleensä vain lastenseikkailuissa, kuten Lassie ja Rin Tin Tin -elokuvissa, mutta kirjallisuudessa faabelilla on erittäin pitkät perinteet. Faabeli on vertauskuvallinen, moraalisen opetuksen sisältävä kertomus ihmisistä ja yhteiskunnasta, joka on puettu eläinsadun muotoon, ja niissä eläimet ja kasvit ovat saaneet inhimillisiä piirteitä. Aisopoksen faabelit, Eläinten vallankumous ja Jäniksen ja kilpikonnan kilpajuoksu ovat esimerkkejä faabelista, joka toimii ilmaisun väylänä tulenarkoina aikoina.

Jean-Antoine Watteau: Gilles (or Pierrot) and Four Other Characters of the Commedia dell’arte, c. 1718-19. Musée du Louvre, Paris
Giambattista Tiepolo (1696–1770)
Perseus and Andromeda, ca. 1730–31

Laura Wesamaan teosinstallaatio au hazard Pegaso tuo arjen ja pyhän samanaikaisesti tilaan. Ylösalaisin asetettuja, pieniä ja kaksiulotteisia esineitä, hentoja pastellivärejä hehkuvat maalaukset hohtavat valoa ikään kuin sisältäpäin tilaan, jostain, mitä ei ole syytä sanoin lähestyä. Tyttöys, arki, hevoset, huoleton hirnunta ja hännänhuiske, ja pinnan alla väreilevä historiallinen jatkumo kumppanuudesta equus caballus caballukseen väreilee puhtaassa ja turvallisessa tilassa, herkkyyden ja vilpittömyyden suojamajassa, minimalismin ja oman estetiikan avoimessa, helposti lähestyttävässä ja rakastettavassa tyyssijassa.

Huom. Ei sovi heinäallergikoille. Huom 2. Tilassa tuoksuu tosi hyvälle. Auringolle. Kesäheinälle.


Laura Wesamaa (s.1979) on Kuvataideakatemian maalaustaiteen osastolta vuonna 2008 valmistunut taiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä.

Julkaisua on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Totuus. Suomen virallinen kulttuuritaidejulkaisu. ”United we stand, divided we fall”, on Aisopos sanonut.

2 Comments

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s