Dune – Dyyni -elokuva on kuin enneuni tulevasta, kuva tästä hetkestä ja raamatun Paavalin kirjeet tulessa

”Ja ettei ilmoitusten ylönpalttisuus minua ylen paljon korottaisi, on pistin annettu minun lihaani, nimittäin saatanan enkeli, rusikoitsemaan minua, etten minä itsiäni ylen paljon korottaisi.” Apostoli Paavali, 2 Kor 12:7 Biblia 1776

Saul -niminen poika syntyi Rooman kansalaisena juutalaiseen perheeseen, ja opiskeli kuuluisan rabbi Gamalielin johdolla. Saul hallitsi pyhien kirjoitusten kielen, heprean lisäksi paikallisen puhekielen aramean ja myös kreikan. Saul oli fariseus, alkukristittujen julma, uhkaa ja murhaa puuskunut vainoaja, Stefanoksen, joka kuollessaan rukoili rauhallisena ja tyynin enkelin kasvoin murhaajiensa puolesta, kivittäjä, ja hän tunsi Vanhan testamentin kirjoitukset läpikotaisin. Damaskoksen tiellä Saul kuitenkin tarinan mukaan kohtasi näyn, sokeutui ja muuttui – Saulista tuli Apostoli Paavali (k. n. 62–65 jKr.), lähetystyöntekijä ja uusien seurakuntien perustaja, ”pakanain apostoli”. Hänen hehkuvat kirjeensä seurakunnille ovat karismaattinen, tärkeä osa Raamattua.

Messias -tarina ja puolen valitseminen ovat niin keskeisessä osassa Denis Villeneuven, (Arrival, Blade Runner 2049) Warner Bros. Picturesin ja Legendary Picturesin elokuvaa Dyyni (2021), ettei rinnastuksilta raamatun tai muiden uskonnollisten myyttien teksteihin voi välttyä. Dyyni kertoo Paul Atreidesin tarinan. Tai tarkemmin, aloittaa sen.

Rembrandt van Rijn: The Apostle Paul (c. 1657)
Paul Atreides (Timothee Chalamet)

Paul Atreides on nuori, tarinan fantasiamaailman uskonnollisen sisarjärjestön edustajan ja sivistyneen, vahvan ja rikkaan aatelissuvun vesa, joka näkee enneunia ja näkyjä tulevasta, aavikon fremeneistä, villikansasta. Hän puhuu ja tuntuu ymmärtävän mystisen määrän kieliä, vaeltelee skotlantilaisilla nummilla isänsä kanssa (Braveheart -viite) ja harjoittelee käyttämään Bene Gesserit -sisarten Ääntä, parapsykologista voimaa ohjata muita ihmisiä oikealla sävyllä ja taajuudella annetulla käskyillä.

Star Warsin Voiman tapaan Ääni implikoi jumalallista taajuutta tai tasoa, johon oikeasta verilinjasta syntyneillä erityisyksilöillä ja salatun tiedon haltijoilla on vaivalloisen ja vaikean koulutuksen jälkeen yhteys ja taito käyttää sitä. Sellaisena sen idea on jo sellaisenaan ”rahvasta” ja jumalallista alkuperää olevaa vahvaa ihmishallitsijaa erottava, ihmisiä erilaisiin luokkiin ja tärkeysjärjestyksiin lajitteleva. Dyynissä kielet ja oikean äänensävyn löytäminen ovat olennaisia. Toisaalta Ääni on myös vihje ”ratkaisusta”, monien uskontojen tuomasta ”sotien lopusta”, jos ihmisten barbaarimainen maallisuus ja impulssit vain saataisiin kuriin.

Mahtipontisuus, seremonia ja asetelmalliset marssimiset, pateettisen rajoilla keikkuva tyylikkyys, jylhyys ja kohtalokas, taukoamaton Hans Zimmerin musiikki ovatkin silmiinpistävän esillä elokuvassa. Kohtausten asetelmallisuus tuntuu toisinaan olevan kuin erittäin pitkistä huippumuotikuvauksista tai loputtomasta filtteröidystä instagram -kuvafeedistä, mikä osaltaan vahvistaa leffan tendenssimäistä ja herättävää ajan kuvan ja julkisivujen merkityksen maalaamista. Jossain vaiheessa se uhkaa myös puuduttaa. Vaikka elokuvan lävistävä estetiikka ja tyyneys on häkellyttävää ja nykyiseen nopeiden rajujen impulssien maailmaan pitkäjänteisyyttä, huolellisuutta, käsintekemistä, laatua ja hitautta ehdottavaa, jotkut sudenkorentokopterin hitaat ja korostetun vaivalloiset nousemiset kestävät todella kauan. Mutta ehkä se on tarkoituskin? Mietipä sitä, öljyllä ja bensiinillä pyörivä, näyttäytymisen, stagella olemisen ja tavaroiden näyttämisen kiiltokuvamaailma, se tuntuu sanovan. Hitaudesta ja pitkistä alusten ovien avautumisista, näyistä ja näkymistä huolimatta elokuvan huolellisesti rakennetun jännitteen ote ei hellitä.

Dune, Dyyni perustuu Frank Herbertin klassikkotieteiskirjaan vuodelta 1965. Eletään vuotta 10191, ja avaruusmatkailu on vaivatonta. Kaikkien planeettojen ja kaiken hallitsija on keisari, joka jakaa läänityksiä ja arvoja eri aatelissuvuille, jotka ovat sukua keskenään ja taistelevat vallasta keskenään. Avaruusmatkailun mahdollistaa Dyyni -elokuvassa rohto, Arrakis -aavikkoplaneetalla ilmassa huokuva glitterimäinen vihreä aines, joka on psykostimulantti, myrkky, energianlähde ja myös käyttöaines tähtien väliseen matkailuun (joissain arvioissa verrattu öljyyn ja huumeisiin) – omistajalleen tietysti kultakaivos. 80 vuotta rohtoa on saanut yksinoikeudella kerätä ja myydä Paroni Vladimir Harkonnen armeijoineen, ja hänestä onkin tullut upporikas, melkein vahvempi kuin keisari.

Aavikko on myös tappavan kuuma ja täynnä 400 metriä pitkiä jättimäisiä matoja, kuin ilmestyskirjan maahan viskattuja lohikäärmeitä (12:9 Ja suuri lohikärme, vanha mato, joka perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, heitettiin ulos, joka koko maan piirin viettelee, hän heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä myös hänen kanssansa heitettiin sinne.). Aavikolla, maan alla luolissa asuu miljoonia alkuperäiskansan ihmisiä, joita Harkonnenit ovat julmasti tappaneet ja tuhonneet, mutta jotka ovat sopeutuneet aavikon olosuhteisiin ja rohtoon, elävät luolissa rohdon taivaansinisiksi muuttamin silmin ja puhuvat virheetöntä amerikanenglantia osin maahanmuuttaja-aksentilla, (englanti vuonna 10191 on ilmeisesti ainoa maailmankaikkeudessa puhuttu yhteinen kieli). Fremenit muistuttavat Afganistanin ja Lähi-idän kansoista, mutta myös katakombeissa eläneistä alkukristityistä tai toisaalta kaikista, jotka eivät ole länsimaisia ja valkoisia. Heillä on erityinen suhde matoon, yhteys maahan, luontoon, henkiseen, sitkeyttä ja vahva keskinäinen yhteys. Erityisesti, he ovat rohdon lävistämiä. Rohto tuntuu olevan elokuvassa jonkunlainen avain maailmankaikkeuden ja ilmitodellisuuden kysymyksiin.

Myös mato yrittää sanoa jotain Dyynissä sen rytmi/rumpukielellä.
Kuva ei ole Kalifornian metsäpaloista eikä lähi-idästä.

Paulin perhe lähetetään hallitsemaan Arrakista, mutta julmista, silmiinpistävän venäläisen tai euraasialaisen näköisistä Harkonneista poiketen alkuperäisenä suunnitelmana on liityä fremeneihin, vahvistaa heitä ja ”aavikon voimaa”. Elokuvan kantava teema on petos, jossa aasialaisen näköisellä lääkärillä on tärkeä rooli, ja profetiat ja unet suhteessa todellisiin tapahtumiin. Rakenne ottaa kantaa vallitsevaan hetkeen, länsimaisiin keskeisiin narratiiveihin, ja näyt toimivat myös tulevia Dyyni -elokuvia ja tarinan kokonaisuutta luovina lävistyksinä. Draaman kaaren ja sankaruuden kaavan tuhannet aiemmat toistokerrat yleisössä aiheuttavat (ennalta-arvattavuuden) kuitenkin sen, että elokuvasarja on tavallaan nähty jo nyt {pyhä sota ja niin edelleen …vai onko sittenkään? Paulin enneunet saavat Dyynin todellisuudessa eri merkityksen, kuin mitä niiden ilmitaso antaa näkijän olettaa}, esimerkiksi Game of Thronesin päätösjakson ongelma oli varmaan ehkä tämä – sen oli ehtinyt sarjan aikana arvata ja kuvitella niin moneen kertaan. Silti sen halusi nähdä.

Käy ilmi, että planeetan hiekan alla on mittavat vesivarat, jotka vapauttamalla se voisi olla paratiisi, mutta rohto on niin arvokasta, että näin ei tehdä. Pihalla kasvaa pyhiä, muualta tuotuja palmuja, joiden elossa pitäminen vedellä maksaa 100 ihmisen hengen päivässä, (viite Arabiemiraattien loistoon). Kuvio tuo mieleen ilmastonmuutoksen, upporikkaat ja avaruusmatkailun, universaalin verkoston merkityksen vallankäytössä, luonnonvarojen ja rikkauksien riistossa – pienten lokaalien paratiisien ja vapaiden, ”tuottamattomien” ja mukavuuksista riisuttujen pikku yhteisöjen sijaan. Marsiin nyt oikeassa elämässä suunniteltujen tulevaisuuden visioiden tapaan Arrakisin elinehto on hiki, veri ja virtsa, joista erityinen puku kehittää viilentävää ja juomavedeksi muuttuvaa vettä.

Dyyni onkin tiheänään viitteitä siihen, mikä on nykyisen asetelmamme tulos; yhteiskunnasta on syrjäytetty valtava määrä näkymättömiä ihmisiä asumaan ”maan alla”, ja ilmastonmuutos saa rauhassa edetä rahan takia. Dyyni muistuttaakin monin tavoin tendenssielokuvaa (eli määritelmän mukaan elokuvaa, ”jossa pyritään ohjaamaan lukijan mielipiteitä tiettyyn suuntaan ja sitä kautta vaikuttamaan moraalisiin tai yhteiskunnallisiin oloihin”).

Vaikka ensimmäinen osa keskittyy vasta Dune -maailmansa luomiseen, se onnistuu herättämään monenlaisia kysymyksiä. {Näky pyhästä sodasta.} Ajatusta, että tulevaisuudessa maanalaiset ”aavikkojengit”, siis yhteiskunnasta syrjäytyneet ovat valttia. He ovat joutuneet elämään luonnon armoilla, kaduilla, mistä on hyötyä kuivuuden, myrskyjen, tulipalojen ja tulvien koittaessa. Heillä on erilaisia taitoja ja kykyjä, jotka ilmastonmuutoksen aikana tulevat olemaan arvokkaampia kuin raha, armeijat ja suora väkivalta – älyä, henkisiä ja suoraan maahan (/luontoon) yhteydessä olevia taitoja, fyysistä sitkeyttä ja taitoa kestää olosuhteita.

”Valitun”, Paulin fyysistä heiveröisyyttä, kauneutta, henkisyyttä ja toisaalta tavallisen pojan olemusta korostetaan elokuvan repliikeissä ja kuvakulmissa moneen kertaan. Hän ei ole urhea, taistelunhaluinen eikä fyysinen, mutta henkisesti vahva, inhimillisesti tunteva ja notkea. Kipu ja tuska sattuu häneen, eikä hän halua tappaa, kuolemaa eikä tuhoa.

Pahan kuvasto sen sijaan on Dyynissä geneeristä, ruma (venäläisen näköinen, brittiläisesti käyttäytyvä) mies, raakalaismaisuus, iso fyysinen koko, kuurous, fasismi, pelolla hallitseminen ja pahuus, mikä ei kuole tappamallakaan. Dyyni laittaa pohtimaan, onko pahan hävittämisen ratkaisu aina ryhtyä tappamaan, sytyttää aina uusi pyhä sota? Millaisia uusia ratkaisuja voisi olla? Miksei paha joudu polvilleen ja muutu? Onko hyvien tarkoitusperien vuoksi tappaminen ”hyvää”, ja moraalisesti paheksuttavan tarkoitusperän vuoksi tappaminen ”pahaa”? Ovatko ihmiset pahoja? Myös fremenien kulttuuri on täynnä väkivaltaa, kunnian vuoksi haastamista, mestareita, johtajia ja että liian iäkäs nainen ei ole arvokas muuten, kuin hänen ruumistaan saatavien nesteiden edestä.

Elokuvaa voi halutessaan lukea monimuotoisuuden, luonnon biodiversiteetin vaatimisen, rauhan ja henkisyyden manifestina. Toisaalta se on uusi iso tarina Star Warsin rinnalle, vuosituhannen vaihteen uusi iso myytti, jo siksi että todennäköisesti tulee tavoittamaan runsaasti katsojia maailmanlaajuisesti. Se on itsessään kertomus toimintaelokuvan, draaman kaaren, pelastajuuden ja sankaruuden ideoiden kriisistä, joista ei kuitenkaan päästä eroon. Elokuva kun on itse massiivinen sijoitus ja rohdon sadonkorjuu -projekti. Ehkä jatkossa? Ja ehkä Hollywood tai viihde-ala yleisemminkin on osittain samassa tilanteessa kuin mitallinen runo modernismin aikaan – ja muuttumassa monin tavoin, hyvällä tavalla.

Paulin enneunessa toistuu verinen käsi ja veitsi. Hän kertoo, että näkee unen, ”jossa kuolee, mutta ei kuolekaan”, ja elokuvan tärkeässä loppukohtauksessa ilmenee, miksi ystävällinen, kirkas sininen valo silmissään loistava tummaihoinen, New Yorkissa asuvan, nigerialaislähtöisen näyttelijä Babs Olasonmakun hahmo sanoo ”minä opetan sinua. Opetan sinulle kaiken”.

Apostoli Paavalin toiminta köyhien ja pakanoiden parissa herätti voimakasta vastustusta, joka huipentui hänen vangitsemiseensa Roomassa. Paavali kuoli keisari Neron vainoissa noin 62–65 jKr. Rooman kansalaisuuden ansiosta häntä ei ristiinnaulittu, vaan hänet teloitettiin miekalla. Keisari Nero muistetaan historiankirjoituksessa muun muassa siitä, että hän sytytti esikaupunkialueen huvikseen tuleen, koska tuli inspiroi häntä hänen kirjoittaessaan runoja.

Totuus. Suomen virallinen kulttuuritaidejulkaisu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s