Amos Rexin Bill Viola: Inner Journey – pimeydet valojen reunoilla

”Olen jo kauan yrittänyt näyttää elämästä sen puolen, johon uskon, elää itse siinä tilassa, ymmärtää ja käyttää tuon tilan kieltä teosteni kaavana. Se on todellinen
tila, vaaran paikka.

Se on jalkojen alla, nenän edessä, vatsan alla, kuoleman jälkeen, ennen syntymää, jonka ehkä näemme vilaukselta, jos hyvin käy.

Olen etsinyt
sitä kaikkialta, puristanut sitä kivistä, rakennusten kivijaloista, lattialaudoista… On päästävä arvottamisen tuolle puolen ja kosketettava puhdasta mieltä”. -Bill Viola, muistikirja 2. marraskuuta 1984

Bill Viola: Inner Journey. Amos Rex 22.9.2021-27.2.2022

{ Pimeys | musta }~~•

Saleissa on aivan pimeää. Niissä on keskiaikaisen luostarin, linnoituksen tai luolan mystistä, pyhän tuntua, tai toisaalta jatkuvan litinän, kuoleman ja veden kuvaston äärellä olemista, kuin alkusyksyn Ida -hurrikaanin videoissa maailmalta: pimeys, äänettömästi ja vääjäämättä ovista sisään, kellareihin ja metrokäytäviin tulvahtava tappava vesimassa, sähkökatkos, pimeys, joka riisuu teknologian ja edistyksen luoman harhan ja jättää ihmisen kehonsa varaan, valaisee ja paljastaa elämän ja elämänlangan haurauden. Kuolemanvaara, vesi. Alkumeri.

{”[OLEN SEN PALVELIJA, JOKA KATSOO ITSENSÄ SISÄÄN]”. Jalālod-din Rumi, sufimystikko (1207–1273)}~~+

Asemat (Stations)
1994 on video- ja ääni-installaatio,
Viisikanavainen teos, värillinen videoprojisointi viidelle valkokankaalle, joista jokaisen edessä musta graniittipaasi; lisäksi viisikanavainen vahvistettu monoääni. Asemat kuvaa veteen uponneita ihmisvartaloita. Paadet ovat täsmälleen samankokoisia kuin kankaat, joihin heijastuu viisi vaikuttavaa, luonnollisen kokoista kuvaa ihmisistä veden alla.

Amerikkalainen Bill Viola (s. 1951) on yksi aikamme arvostetuimpia video- ja installaatiotaiteilijoita. Viola on tehnyt 45 vuotta kestäneen uransa aikana uraauurtavaa työtä liikkuvan kuvan ja installaatiotaiteen parissa. Bill Viola: Inner Journey esittelee kaksitoista taiteilijan teosta, jotka ovat taiteilijan uran myöhemmältä kaudelta vuosilta 1994–2015, sekä videopelin The Night Journey, joka on valmistunut Bill Viola Studion ja USC Game Innovation Labin yhteistyönä.

Suufilaisuus (arab. تصوف‎, taṣawwuf) on islamin mystinen suuntaus, jossa korostetaan suoran, henkilökohtaisen jumalasuhteen saavuttamista ja Jumalan henkisen totuuden tavoittamista jumalalliseen rakkauteen perustuvien harjoitusten kautta. Sufilaisuus syntyi Lähi-idässä 700-luvulla. Yleisin vertauskuva puhuu suufilaisuudesta tienä tai matkana. Veljeskunnista käytetty sana tariqa (arab. طريقة) tarkoittaakin arabiaksi tietä. Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan suufilaisuuden kolme muotoa ovat asketismi, mystiikka ja mystinen filosofia.

Bill Violan teosten sisäänkatsominen ja toisaalta karmaiseva tosielämän ajankohtaisuus saa pohtimaan, ovatko teokset profetioita, sattumalta syntynyt uusi ilmestyskirja? Teokset ovat arjen ja sen näennäisen huolettomuuden, joita ihmisten elämä sisälsi ainakin ennen koronapandemiaa, riisuvia sisäisen kokemisen kuvauksia. Toisaalta ne muistuttavat hieman 1800 -luvun yläluokan hyvin vaivattomaksi tehdyn elämän oheen rakentuneesta subliimin ja rajujen tunteiden etsinnästä. ”Tulimme riippuvaiseksi kiihtymyksestä”, muistuttaa myös aikuisten alkoholistien lasten ”pyykkilista”. Seesteisyys Bill Violan Inner Journeyssa on rajujen ääritunteiden kohinaa, vaaran ja pelon, kuoleman kohtaamista. Teoksissa ei ole kirkumista ja kauhua, vaan mykistävää kuoleman hiljaisuutta, menetystä, surua, ja niiden tolkutonta, pelottavaa epäreiluutta. Pimeyttä näiden pienten valojen reunoilla.

Tyyliä.

{ vesi | tulva }~~>

Vesi kuitenkin tarkoittaa teoksissa muutakin, kuin hukkumista, ilmastonmuutoksen aiheuttamia tulvia ja lopun ajan tuhoa. Bill Viola oli itse hukkua lapsena, ja hänellä on kokemuksesta tyyni, levollinen muisto. Pinnan alla on omanlaisensa hiljaisuus ja rauha, missä muuta elämää ei ole. Ajatus syvenee sufilaisen mystikko Ibn Arabin kuvauksessa elämästä loputtomana matkana: ”Minuus on rannaton meri. Sillä ei ole alkua eikä loppua,
ei tässä maailmassa eikä seuraavassa.”
Bill Violan matka on muodonmuutosta ja uudestisyntymistä. Vesi edustaa mietiskelyä, puhdistautumista ja siirtymää unesta valveeseen ja elämästä kuolemaan.

Viola näkee myös yhtäläisyyksiä videon ja veden välillä, ja hän puhuu usein videosta sähköisenä vetenä, jossa jokin virtaa. Siten videotaiteella on muista taidemuodoista poikkeava, aivan erityinen suhde ihmisen vedestä koostuvaan ruumiiseen ja mieleen. Virran merkitys on tähän päivään tullessa vain kasvanut, se tarkoittaa napanuoraa sähköverkon ja älylaitteiden välillä, internetin virtausta, kuva- ja informaatiovirtaa laitteissa, läpäisyä, yhdistymistä, pikseleitä. Valovirtaa, ioneita, pimeää ainetta.

Ihmissikiö kehittyy lapsivedessä.
Uneksijat (2013) on huoneen täyttävä installaatio, joka muodostuu seitsemästä suurikokoisesta taulunäytöstä. Jokaisessa näytössä on puron pohjalla veden alla makaava ihminen. Kaikkien silmät ovat kiinni ja he näyttävät lepäävän rauhassa. Veden väreet kulkevat hahmojen ylitse. Tilassa on juoksevan veden ääni. Hahmot näyttävät myös hukkuneilta, museoon nesteeseen säilötyiltä ruumiilta tai aika/avaruusmatkaajilta tieteiselokuvassa. Myötätunto ja suru lävistää katsojan.
Edesmennyt Mircea Eliade, maailman uskontojen suuri tuntija, kirjoittaa näyttelyoppaan mukaan paleoliittisen kulttuurin synnystä 25 000 vuotta sitten:
”On vaikea kuvitella, että ihmisen mieli voisi toimia ilman vakaumusta siitä, että maailmassa on jotain väistämättömän todellista, ja on mahdotonta kuvitella, että tietoisuus voisi syntyä ilman, että sillä olisi vaikutusta ihmisen impulsseihin ja kokemuksiin. Tietoisuus todellisesta ja merkityksellisestä maailmasta liittyy läheisesti pyhyyden löytämiseen… Lyhyesti sanottuna: pyhyys on osa tietoisuuden rakennetta, ei suinkaan pelkkä vaihe tietoisuuden historiassa.”
”Ajatus oli minulle äärimmäisen merkittävä – pyhyys on osa tietoisuuden rakennetta. Se on meissä kaikissa”, kirjoittaa Bill Viola.

{ aika | kuolema } ~~^

[{”Minusta on tärkeää korostaa ajan merkitystä. Vaikka puhummekin kuvista, prosessin keskiössä on aina kuvan olemassaolo ja muutos tai sen kasvaminen ajassa (niin kutsuttu ”liikkuva” kuva). Ajallinen havaitseminen on yhtä kuin ajattelu.” Bill Viola}]~~*

Viola alkoi työskennellä videon parissa jo 1970-luvun alkupuolella. Nam June Paikin ja Peter Campusin ohella hän vaikutti keskeisesti siihen, että videotaide on noussut oikeaksi taidemuodoksi. Viola ymmärsi liikkuvan kuvan mahdollisuudet mielen sisäisten tilojen sekä ajan kulun tutkimisessa. ”Itse hän on kuvannut työtään ajan veistämiseksi. Aika toimii sekä teosten aiheena että niiden raakamateriaalina; joissain videoissa on voimakasta hidastusta. Teoksen muotona voi olla myös päättymätön luuppi, olemassaolon syklistä luonnetta kuvaten”, kertoo näyttelyn opas.

Kuin sähköt olisi katkenneet ja kuuntelisimme sateessa ja pimeässä myrskyä. Maito, veri, ihmisen ahnehdinta sataa päälle ja hukkuvat haukkovat henkeään. Puhdistavaan tihkusateeseen päättyen. Joku näyttelyvieras itkee ääneen vieressä. Koetus (2015).
Öinen matka (2007–2018) on Bill Viola Studion ja USC Game Innovation Labin yhteistyönä syntynyt videopeli. Teos antaa pelaajille mahdollisuuden vaeltaa toivottoman tahmeasti ja ymmärtämättä päämäärää mustavalkoisissa maisemissa ja pohtia elämää matkalla kohti valaistumista. Pelien logiikka puuttuu pelistä kokonaan ja logiikka muistuttaa enemmän ihmisenä olemista. ”Wagner laajensi aikoinaan oopperaa muiden taidemuotojen suuntaan, samoin myös Viola etsii jatkuvasti uusia tapoja esittää vahvasti tunnepohjaisia teoksiaan”, näyttelyn oppaassa kerrotaan.
”Kun tarttuu aikaan, oivalluksen alkuhetki osoittautuu aivan yhtä tärkeäksi kuin oivallus itse. Tuo alkuhetki on jokaista luovaa läpimurtoa väistämättä edeltävä hämmennyksen, epäselvyyden ja ymmärtämättömyyden tila. Se on keskeneräisen ajatuksen aika, jonka läpi maalarin on kuljettava (ei siis maalauksen itsensä), hetki, joka edeltää jokaista suurta oivallusta. Se on pysähtyneen hämmennyksen tila, jonka saavuttaa, kun on rehkinyt yksinään puoli neljään asti aamulla. Se on riskinoton hetki, joka on sama taiteessa, tieteessä ja ylipäätään kaikessa luovassa toiminnassa.
Sen keskipisteessä on ihmisen henkilökohtainen muutos
. Keskiajalla kristityt kutsuivat tuota hetkeä ”tietämättömyyden pilveksi”; Ristin Johanneksen sanoin se on ”sielun pimeä yö”, on Bill Viola sanonut. Lausumaton (hopea & kulta), 2001.

Hidastustekniikka vaatii myös katsojalta paljon, pysähtymistä sen tunteen äärelle, mitä kuva herättää. Odottamista. Asettumista. Jos hidas, mahdollisesti luuppaava video ärsyttää, on tilaisuus myös kysyä itseltään, miksi? Mitä sinussa nousee sellaista mitä et voi sietää, jotain levotonta, en ymmärrä tätä, jotain joka laittaa sinut siirtymään pian, tylsyyden tunne. Mitä se on lopulta? Kyvyttömyyttä vain olla isojen tunteiden kanssa, kuunnella itseään tyhjyyden tilassa. Ahdistusta, tahmaa, jumissa oloa, kuin Bill Violan videopeliteoksessa missä peliä ei voikaan täydellisesti kontrolloida, sillä ei ole maalia, hai ei uhkaa, ei liikuta kunnolla, ei päästä pintaan, ei nähdä kunnolla, kaikki on uhkaavaa ja liian hidasta, ja silti lumoavan kaunista. Kuin magiikkaa, hypnoosia, jotain alitajunnan tasolla tapahtuvaa, missä ollaan ohjain kädessä täysin typertyneenä mukana. Kompurointia hämäränäön varassa yöllä, sydämensykettä, pimeyden suojaa ja sokeuden haavoittavuutta. Sellaistakin on ihmisen sisällä. Öisiä sirkkojen sirityksiä. Kuutamoita. Olemista.

Mitä tapahtuu, kun enää ei voi, tai tarvitse paeta? Itseään, omaa haavoittuvuutta.

{ valossa }~~`

Näyttely sisältää paljon pieniä valoja. Teokset hohtavat itsessään ainoina valonlähteinä umpipimeään tilaan, ja toisaalta niissä esiintyy kynttilöitä, rituaalinomaisia hetkiä, hautajaisia, uskonnollisia hetkiä, jouluistakin kynttilänhämyä pimeässä. Niiden anti on lohtu, se, että tämä koetaan yhdessä. Kuolemaa ja kuolemanpelkoa, eristystä ja yksinoloa sisältänyt pandemia-aika, moderni pimeä keski-aika ruttoineen on helpottamassa, ja kynttilöiden hehku muistuttaa, miten elämän valoa on, miten arvokasta se on, ja miten valtava on pimeys sen ympärillä.

Bill Violan lohdullisen ikuisuuden ja jälleensyntymän ajatusten lisäksi mielen täyttää oman lapsen käden lämpö siinä lähellä, elävä elämä: miten onnekkaita ollaan me, jotka saadaan täällä hetki olla elossa juuri nyt, palaa kynttilän liekin lailla, ennen sammumista, aaltojen kohinaa, valtameren rauhaa yössä.

”Etäisyys ja läheisyys ovat aineen ominaisuuksia, sielun matka on toisenlainen. Olet matkannut alkiosta älyllisyyteen
askelitta, etapeitta, paikkaa vaihtamatta.
Sielun matkaan ei liity aika eikä paikka. Ruumiini on oppinut sielulta matkanteon mallin ja hylännyt aineellisen matkanteon mallin. Se matkaa salassa, vailla muotoa,
ja silti muodossa.”
Jalālod-din Rumi, sufimystikko (1207–1273)
Julkaisua on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Taidejulkaisu Totuus. Suomen virallinen kulttuuritaidejulkaisu. ”Kun kysymys esitetään juhlallisesti, maailmankaikkeus vastaa.” – Kiinalainen sananlasku, Bill Violan muistikirja, 1980.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s